Pihka ja myrsky: Liikaa jotain melkein

Juki

Ukkosmaineesta tutun Lasse Turusen ja Stellasta tutun Heikki Marttilan yhteinen pop-yhtye on kasvanut isoksi. Nimittäin siinä mielessä että yhtyeessä soittaa nykyään jo kuusi jäsentä, joista kitaristi Jussi Turunen on saanut Lassen muuten säveltämien biisien joukkoon oman Kalenteri -kappaleensa, joka on samalla Lassen duetto kosketinsoittaja-laulaja Henna Helasvuon kanssa. Yhtyeen täydentää rytmiryhmä eli basisti Juha Mattila ja rumpali Mikko Varis. Isoluinen, ohjelmoitu ja yhtä lailla koskettimilla kuin kitaroilla korkealle kaartava soundi jatkaa samaa The Ark, Killers, U2 -linjaa, joka innosti allekirjoittanutta viime syksyisellä neljän biisin näytteellä sen verran vahvasti että kaappasin Lassen jutulle. Jatkaako albumimitta samaa hurmosta, onko uusia tuulia, mennäänkö päätyyn asti?

Se hyvyys mitä yhtye viesti EP:llään ei ole kadonnut mihinkään. Toki kaikki neljä lyhärin kappaletta on otettu mukaan myös Liikaa jotain melkein -levyn kymmenen kappaleen mittaan, mutta kyllähän jokainen niistä puolustaa paikkaansa. Siitä voi toki nostaa kysymyksen onko sellaisia uusia tuttavuuksia jotka nostavat kokonaisarvosanaa entisestään? Ja miten itselle jo tutuksi tullut soundipalikka kestää pidempää annosta?

Ihan hyvin kestää, yhtyeen valoisan iso ilme pitää kiinni komeasti omasta jutustaan. Vaikka metsään ei biisikynällisestikään mennä, löytyy paras koukku silti jo tutusta nelikosta. Et koskaan kaipaa takaisin on edelleen se iskevin hitti, Raiteiltaan hyvä kakkonen. Hyvästä yrityksestä huolimatta aivan vastaavaan laukkaan ei Pihka ja myrsky "uusilla" raidoillaan yllä. Tiukimmin ykkösketjua haastavat komeasti duurissa afrikka-rytmeilevä avausraita Sumun läpi, heleä duetto-keinuttelu Kalenteri sekä yössä kimalteleva diskolaukka Kylmään veteen.