Jennie Abrahamson: Gemini Gemini

How Sweet The Sound

Ruotsalaisen Jennie Abrahamsonin sooloura ehti jo kertaalleen päättyä vuoden 2011 kolmosalbumi The Sound Of Your Beating Heartin julkaisun jälkeen. Gemini Gemini -uutukaisen perusteella neidon paluun ottaa mielihyvin vastaan, sillä uudelleen syttynyt kipinä tekemiseen näkyy myös jäljessä. Kuten saatekirjeessä osuvasti todetaan, Abrahamson pyrkii minimalistisesti maksimalismiin - eli luo pienellä ja intiimillä siveltimenvedolla isoa ja kaartavaa kolean kaunista popmaalausta. 80-lukuinen avaruus skandinaavisine kirkkaine tähtitaivaineen ja yhdistelmä muovista kitschiä ja lämpimän pehmeitä lyömiä luo herkullisten melodiakoukkujen ja kuvankauniin kuulaan laulun kanssa nautinnollisen ilmeen. Pääasiassa lyömäsoittimilla ja peukalopianolla tehty sävellystyö nostaa yksinkertaisen ja pienen eturintamaan, riisuttu instrumentaatio pitää kuulijan otteessa.

Minimalismi nostaa Abrahamsonin äänen tiukasti rajattuun valokeilaan, josta nostotkin tehdään laulun voimin. Snowstormin ksylofonimainen kuvio koputuksineen, nakutuksineen ja tikityksineen alleviivaa heti intensiteetin, läsnäolo on huohottavaa. Levyn massiivisinta puolta edustava The Warilla maalataan isommalla pensselillä kuoroineen kaikkineen, mutta öinen presenssi ei huku isompaan aaltoon. Hikiset lyömäkuviot ja särömauste tuovat mukavaa lihaa luiden ympärille. Kasari-läskisti iskevä Wolf pehmentää laulun hellivällä leppoisuudella, mutta nousee edellisen tapaan myös isoon kaareen. Phoenix palaa viipyilevien taputusten myötä junnaavampaan hillittyyn askeleeseen. Nostojensa hienovaraisuudessa ja pienestä arsenaalista huolimatta kerroksellisessa rakentamisessa Abrahamson on äärimmäisen taitava.

Dance With Me onnistuu leveämmistä hartioistaan huolimatta olemaan ihastuttavan leppoisa, Lake Genevan pienieleinen pianismi on söpöä hattaraa. Entityn ujeltelu pysyy kuulaudestaan huolimatta mukavan maanläheisenä ja etenee toimivasti. Let´s Have A Childin aasialainen huojuttelu ei ihan yllä alkulevyn timanttisuuteen, lievä "tanssilattiamaisuus" syö kappaleesta intensiteettiä. Hiukan samaa "vikaa" on myös Savedissä, rullaavampi ilme ei pysäytä. Silitellen sykkivä päätösraita Wild Is The Heart palaa onneksi komeasti tunteessa kiinni pysyvään materiaalin. Silti - pari hiukan ohilipuvampaa sävellystä loppupäässä syövät yhden tähden kokonaisarvosanasta.