A. Luoti: Astetta vaikeempi

Olari 21 Musiikki

Espoolainen Olari-rap on jo käsite – ei vähiten Edu Kehäkettusen, Setä Koposen ja kumppaneiden pitkän linjan ja moninaisiin liemiin lonkeronsa ujuttaneiden uugee-kollektiivien myötä. Viime vuonna käyntiin polkaistu levy- ja kustannusyhtiö Olari 21 Musiikki edustaneekin eräänlaista seuraavan sukupolven espoosoundin renessanssia.

Toistaiseksi vielä vain muutaman artistin talliinsa rekrytoineen yhtiön tuoreimmalla julkaisulla 80-luvun loppupuolella syntynyt A. Luoti – kera laajan fiittaajajoukon – esittelee näkemyksiään ympäröivästä maailmasta. Kuvasto on UG-genrestä tuttua päihteineen, pikkurikollisuuksineen ja hetkessä kiinni roikkumisineen. Poliisi on vihollinen, vasikat ansaitsevat rangaistuksensa ja mielenterveysongelmat kukoistavat. Välillä uhotaan, naisista käytetään lähinnä alatyylisiä nimityksiä ja omaa lainien heittokykyä korostetaan. Toisaalta oman äidin arvostus tuntuu vilpittömältä ja yhteiskunnalliset varjopuoletkin nostetaan esiin koruttomuudessaan toteavasti.

Luoti kumppaneineen tuntuu keikkuvan vähän sillä rajalla joka jättää avoimeksi, halutaanko tarinoissa verhoutua kertomuksellisten henkilöhahmojen taakse, vai oltaisiinko sittenkin omaelämänkerrallisia. Siihen, miten esimerkiksi Petos onnistuu naittamaan nämä kaksi kokonaisuutta saumattomasti toimivaksi kokonaisuudeksi, on Luodilla vielä hieman matkaa. Silti, etenkin Luodin oma flow toimii kohtuullisen mutkattomasti ja vaikka säerakenteiden yllä leijuu satunnaisesti pieni kolaroinnin mahdollisuus, onnistuu Luoti lopulta aina taivuttamaan lyyrisen ulosantinsa jouhevaan muotoon.

Biitti- ja samplepuoli on sekin genren kuvastosta tuttua ja melkoisen pelkistettyä ilmeeltään. Biisejä levyllä on peräti neljätoista, joten pieni lisävarioivuus taustojen kanssa olisi saattanut pitää jännitteen paremmin yllä albumin loppuun saakka. Lisäksi kappalemäärää olisi voinut tiputtaa. Nyt vaikutelmaksi jää vähän se, että kaikki valmiit ideat halutaan tuoda kerralla esiin.

Kauheasti uutta ei A. Luoti vielä uugeepaletille tuo, mutta istuu toki kelvollisesti Olari-perinnön kastijatkumoon. Parhaimmillaan riimeistä ja rinnastuksista löytyy kekseliästä oivaltavuutta ja perusvire rullaa muutamaa ohilyöntiä lukuun ottamatta kuitenkin suhteellisen mukiinmenevästi. Jos Luoti jatkossa uskaltautuu ottamaan pari askelta myös karsinaansa määrittelevien raja-aitojen ulkopuolelle – niin musiikillisesti kuin kerronnallisestikin – saattaa jo nykyinen tekemisen eetos tuottaa entistä terävämpää tarjottavaa.