Stam1na: SLK

Sakara

Stam1na nosti odotukset SLK-albumistaan korkealle julkaisemalla levyltä etukäteen raivoisan Panzerfaustin. Blackmetal-elementtejä sisältänyt lohkaisu oli kenties väkevin Stam1na-single koskaan ja kappale herätti uteliaisuutta myös tyylinsä takia. Voisiko uusi albumi olla vihaisinta ja tummasävyisintä Stam1naa koskaan?

Tyylillinen irtiotto jäi kuitenkin tulematta. SLK ei tarjoa Panzerfaustia vastaavaa äkäisyyttä muuta kuin levyn päättävässä nimikkokappaleessa, ja kaiken kaikkiaan levy on tyyliltään varsin tuttua Stam1naa. Tyylilliseksi kokeiluksi voisi nähdä rokkaavan Kalmankansan, joka kuitenkin jää yhdeksi albumin mitäänsanomattomimmista raidoista.

SLK tuntuu häviävän biisimateriaaliltaan monelle muulle Stam1nan levylle. Positiivisessa mielessä esiin nousee jo mainitun Panzerfaustin lisäksi lähinnä levyn avaava Rautasorkka, jonka vähäeleiset melodiat luovat biisiin vangitsevan tunnelman. Toisessa ääripäässä esimerkiksi Masiinan läskiä groovea tavoitteleva riffittely saa miettimään, että moni muu bändi tekisi saman paljon paremmin. Heikko ehkä tuntuu kuuntelu toisensa jälkeen harvinaisen hajuttomalta ja mauttomalta tekeleeltä. Moni biisi on perusvarmaa Stam1naa, mutta tulevalta keikkahitiltä raidoista tuoksuu harva.

SLK on toki sinänsä persoonallista ja tyyliltään monimuotoista suomenkielistä metallia. Tältäkin levyltä bändi olisi helppo tunnistaa itsekseen, vaikka kappaleet kuulisi ilman laulua, ja se on tunnustettava bändin ansioksi. Nyt kun biisimateriaalista kuitenkin puuttuu levyä edeltäneen Nocebon tapaan se terävin iskevyys, odotettua tyylillistä irtiottoa jää kaipaamaan. Stam1na kun on onnistunut rohkeilla vedoillaan aiemminkin – diskografiasta löytyy muun muassa suomenkielisen metallin kaikkien aikojen kovin konseptialbumi Viimeinen Atlantis.

Jarmo Panula