Jarkko Martikainen: Koirien taivas

Sakara

Jarkko Martikainen lähtee jälleen ainakin viistosti eri suuntaan. Riihimäen pienen suuren miehen "korinttilaiskirjetrilogian" (Usko, Toivo ja Rakkaus, jotka tosin julkaistiin päinvastaisessa järjestyksessä) laulut syntyivät ainakin oletettavasti päällekkäin, mutta niitä ripoteltiin suurin piirtein albumiteemojen mukaan. Mutta myös musiikillisesti niissä oli eroa: Rakkaus (2006) loi maailmansa vähäeleisillä ja tyylikkäillä soitinnyansseilla, Toivo (2009) oli raaka ja riisuttu sooloalbumi sanan varsinaisessa merkityksessä ja Usko (2011) tuuttasi säästellen mahtavalla bändillä jonkinlaista jazz-folkia, jonka kappaleissa oli parhaimmillaan toistakäymmentä säkeistöä.

Nyt Martikainen on tehnyt albumillisen kolmen minuutin pop-lauluja, joista tulee ensimmäistä kertaa sitten Mierolainen-soolodebyytin mieleen sekä miehen vanha YUP-orkesteri (ilman progen koukeroita toki) että Gösta Sundqvist. Yhteistä viimeksi mainitun kanssa on paitsi rikkaat ja pirteät sovitukset myös tekstien inhorealismi, joka tekee näistä(kin) pop-kappaleista niin sanotusti ei-toivottuja lauluja. Tämän hän myös itse kiteyttää samannimisessä kappaleessa uskomattoman hienosti.

Musiikilliset viittaukset Leevi & the Leavingsiin juontuvat varmasti myös osittain Samae Koskisen (sovitukset, basso, taustalaulu, kitarat, syntetisaattori, kellopeli, perkussiot, piano) vahvasta roolista levyllä. Ehkäpä innostus Sundqvistin taiteeseen onkin ollut miehiä yhdistävä tekijä. Ja onhan Martikaisella samankaltainen ymmärrys tarinoiden rakentamisesta: jos jokin laulun osa on hankala sovittaa tiettyyn kohtaan juonta, se jätetään kylmästi pois.

Vaikka Koirien taivas on Martikaisen bändi- ja soolouran radioystävällisintä musiikkia, se on kaikkea muuta kuin höttöä - eikä sillä täten ole mitään asiaa soittolistoille. Painavat tekstit eivät kuitenkaan törmää uskottavuusongelmiin, kenties Kesäloma kellarissa -rallattelua lukuun ottamatta. Toki sudenkuoppia on vältetty tietoisestikin, esimerkiksi Balladi palaneesta talosta -folkstandardissa oikean fiiliksen luo maestron flunssainen ääni.

Koirien taivas ei sisällä samaa määrää kulttiklassikoita kuin Rakkaus. Se ei ole myöskään yhtä saumaton kokonaisuus kuin Usko, mutta samantasoinen kylläkin. Levy todistaa miten hyvä albumi voi edelleen olla silloinkin, kun se on koottu yksittäisistä lauluista. Ja hienoja tekstejä riittää: En tullut enkeliksi/En ihmetellyt, miksi/En miettinyt vaan elin!/Elin ja opettelin: Kyllä virheet on tehtävä itse/Ei puolestani kukaan muu niitä tee. Ei lisättävää.