Woog Riots: From Lo-Fi To Disco!

From Lo-Fi To Disco!

Helmikuun alussa Suomeen pienelle kiertueelle saapuva saksalainen lo-fi-indiepop-duo Woog Riots vakuutti vuonna 2007 nähdyllä keikalla lämminhenkisyytensä ohella myös koukukkuudellaan. Samaa imua on myös yhtyeen viime syksynä julkaistulla, uusia raitoja, julkaisemattomia klassikoita, kokoelmaraitoja ja b-puolia sisältävällä From Lo-Fi To Disco! -albumilla. Tuntuu siltä että hieman vähättelevä "köyhän miehen Stereo Total" ei enää edes pidä paikkaansa, jos piti ennenkään. Woog Riots on albumillaan yhtä lailla hurmaavan koukukas kuin musiikillinen serkkunsa.

Kuten Totalilla, myös Woog Riotsilla sekä multi-instrumentalisti Silvana Battisti että kitaristi Marc Herbert laulavat ja vaikka laulukielenä on pääasiassa englanti, on aksentissa samanlaista höpsön töksähtelevää sympatiaa. Myös italiankielinen laina Attentato vahvistaa kokonaisuutta, vaikkei biisinä nousekaan eturiviin. Jungbrunnen kulkee nimestään huolimatta englanniksi. Aika kolho ja riisuttu soundi koostuu kitaran ohella monenlaisesta halvasta synasta ja lyömästä, joilla luodaan kepeä, veikeän koukukas lofi-keitos. Kyllä Woog Riots silti pyllyn saa pyörimään, vaikka eleet ovatkin pieniä.

Keskiarvo on hyvä eikä varsinaisia huteja ole otettu mukaan, vaikka mukana on niitä b-puoliakin. Eturivin kappaleisiin nostaisin itse heti avauksena soivan albumin nimiraidan From Lo-Fi To Disco!, jonka rennossa rullauksessa yhtye heti onnistuu luomaan mukaansa tempaavan ja symppiksen tunnelman. Ed Ballin kappale My Andy Warhol Poster toimii hienosti Woog Riots-kaavassa, töksäyttelevä akustinen Counterculture (first take) tarttuu astetta tylympänä anthemina kuuloluihin. Ehkä kaikkein tarttuvin on silti menevä Too Funk To Drug.

Muriseva lainakappale Uranus jyrää jykevämmin sähköisemmissä vilkkuvaloissa, samaa tylympää ja tummempaa, sähköisesti sykkivää puolta esittelee myös hiukan liikaa paikallaan pyörivä Sounds and Visions. Skineihin pureudutaan laiskan Why Are You a Skinhead Now?:n ohella lainakappale Take The Skinheads Bowlingilla. Apollon viestintään vastaakin Woog Riotsin mukaan joku muu kuin Houston, josta saa koukukkaan laulullisen tehtävän Marsiin. Loppupäästä levyä käyrä laskee hieman, mutta osumiakin löytyy. Esimerkiksi päätösraitana kuultava veikeä Under The X-mas Treeee tuo joululaulukategoriaan kovasti kaivattua hilpeämpää otetta. Kaiken kaikkiaan maukas albumi.