Kimi Kärki: The Bone of My Bones

Svart

Kimi Kärki on ennen tätä sooloesikoistaan tullut tunnetuksi lähinnä metallipiireissä. Kun kokeneen muusikon historiasta löytyy sellaisia nimiä kuin Reverend Bizarre ja Lord Vicar voisi kuvitella, että sooloalbumilla olisi luvassa lisää raskasta metallinmäiskettä. Totuus on tällä erää kuitenkin tyystin toinen, sillä Kärki kulkee vahvasti Johnny Cashin ja Leonard Cohenin jalanjäljissä. Eli kaiken ytimessä on mies ja kitara, eikä tuota pientä piiriä laajenneta kuin satunnaisilla taustalauluilla ja harvoilla akustispainotteisilla lisukkeilla.

Luihinsa saakka paljas ja mutkaton The Bone of My Bones toimii juuri suoruudellaan. Kärki osaa loihtia kitarallaan monimuotoisia punoksia jotka ovat keveitä, mutta yksityiskohdissaan runsaita ja yhdessä runomaisten sanoitusten kanssa ne luovat lähes hartaan tunnelman. Tekstiensä puolesta Kärki onkin puhtaasti tummakulmaisen Cohenin seuraaja, jonka on vaikea nähdä mitään hyvää tässä varjojen maailmassa jota kutsutaan myös todellisuudeksi.

Mietteliäät säkeet tukeutuvat väkeviin tuhon ja epäonnen teemoihin, joiden pessimistisyys tuntuu hetkittäin lähes murskaavalta, etenkin niiden liittyessä kauniiseen musiikkiin. Yleisen tason lisäksi mukana on yksilöllisen, ja paikoin jopa henkilökohtaisen, tragedian leima. Keväisen puron lailla eteenpäin helkkyvä avausraita I Am Aries ja surumielisempi The Lord Who Never Sleeps varioivat tätä ”maailma maailmassa” teemaa juuri sillä tavalla, joka saa harvat ainekset hehkumaan outoa lämpöä.

Reipas ja menevämpi Young Goodman Brownpyrkii tuomaan mukaan leirinuotiomaista ilonpitoa, mutta jokin kappaleen sovituksessa ei klikkaa kohdilleen ja lupaava raita jää vain lupaukseksi. Toinen sinällään hieno mutta hieman huonosti seuraansa istuva kappale on Archipelago, joka olisi menetellyt vielä päätösraitana, mutta joka toiseksi viimeisenä lenkkinä on liian irrallinen osa.

Kokonaisuudessaan Kärki on luonut albumin joka on raikas irtiotto kaikesta siitä, mitä mies on tähän mennessä tehnyt. The Bone of My Bones ei ole ehyt eikä tasainen, mutta sen parhaimmat hetket kannattaa ehdottomasti todistaa mikäli em. Cash ja Cohen sattuvat kuulumaan suosikeihisi. Toivoa sopii että albumi saa jossain vaiheessa jatkoa, sillä Kärki tuntuu vasta lämpenevän uuden ilmaisunsa parissa.