El Supernaut: Plays Half Dead

Omakustanne

Sähkökitarassa kiteytyy pitkälti kaikki olennainen rock’n’rollin saralta ja kun bändi soittaa instrumentaalimusiikkia, pääsee tuo jumalainen kuusikielinen ansaitsemaansa valokeilaan. Kolme vuotta sitten hämmästelin El Supernautin Viva! -albumia, jolla yhtye versioi suosikeitaan (?) kokonaisen seitsemän raidan edestä, pistäen sinne sekaan myös nipun omia siivujaan. Tällä kertaa lainatalkoot on onneksi rajoitetummat ja varsinaisella albumilla bändi luottaa täysin omaan materiaaliinsa. Kiekon kolme coveria on lykätty bonuksiksi perälle, mutta tässä arviossa en keskity lainkaan niihin.

Niin, sanoinko vielä ääneen että kyseessä on rautalankarock? Enkö? No noista kaihoisista ja nostalgian täytteisistä soundeista löytyy El Supernautin sydän, joka sykkii vinhaan ja vahvana. Suomalais-ugrilaiseen melankoliaan yhdistyy kuitenkin vähintään yhtä vahvana tekijänä amerikkalainen surf-tyyli, joka saa jalan naputtamaan tahtia ja fiiliksen nousemaan. Tässä jos missä lepää El Supernautin suurin vahvuus, sillä yhtyeen tapa yhdistää nämä kaksi eri maailmaa takaavat, että instrumentaaleja kuunnellessa ei tule edes kaivanneeksi vokalistia mukaan kuvioihin. Yksikään levyn yhdestätoista raidasta ei ylitä kolmen minuutin maagista aikarajaa, mutta silti biiseistä tai itse levystä ei huou mitenkään kiireinen tunne. Kappaleet saavatkin tarvitsemansa ajan ja eteenpäin siirrytään vasta kun kulloinenkin aihe on käyty riittävän tarkasti läpi.

En yleensä varsinaisesti hihku instrumentaalimusiikin parissa, mutta jotain bändin voimasta kertonee se, että kuuntelen yhä silloin tällöin Viva!-kiekkoa ja luulenpa että myös Plays Half Dead taitaa jäädä pitkäksi aikaa allekirjoittaneen levyhyllyyn.