Revival Hymns: Pauhu

Omakustanne

Tamperelainen Revival Hymns julkaisi Feathers -esikoislevynsä jo aikaa sitten, mutta jostain syystä kyseinen pitkäsoitto vältti aikoinaan tutkaruutuni, joten Pauhu pamahti kirjaimellisesti puskista allekirjoittaneen maailmaan.

Olen aina pitänyt raskaan post-metalin ja pehmeämmän shoegazingin yhdistelystä, jossa brutaalin kokoiset vallit yhdistyvät melodisen pehmeisiin kaariin. Lienee myös hyvä mainita, että vielä varmemmin mielihyväkeskustani hellitään jos tuotosta koristellaan viimeisen päälle mietityillä soundeilla. Tätä kaavaa on kieltämättä kierrätetty lukemattomia kertoja viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta silloin tällöin suuresta massasta nousee esiin niitä yhtyeitä, keiden käsissä kaikki muuttuu jalometalleiksi ja joiden albumit saattava suosiollisissa olosuhteissa muodostua pieniksi virstanpylväiksi. Väitän että Revival Hymns on juuri Pauhulla löytänyt jotain kuolematonta, jonka myötä albumi ei tule haipumaan ajan virtaan. Jos maltatte, niin esittäisin seuraavaksi muutaman perustelun tälle väitteelleni.

Vaikka levyä pyörittää kuinka, niin kaikki johtaa lopulta aina itse kappalemateriaaliin. Olkoonkin että soundit, tuotanto, soittajien taidot ja ties mitkä savut ja peilit saattavat luoda upeita efektejä, ei mikään kimalle kestä ilman kunnon perustaa. Pauhulla tuo perusta on kunnossa, sillä kiekon yhdeksästä kappaleesta on turha etsiä mukaan survottua täytettä. Jopa albumin sulkeva päälle kymmenminuuttinen avaruusooppera They Neither Toil Nor Spin puolustaa paikkaansa tuplakierossa progemaisuudessaan.

Siinä missä monet post-metal yhtyeet kaatuvat liiallisen vallituksen sudenkuoppaan ymmärtää Revival Hymns poikkeuksellisen hyvin tasapainon merkityksen. Tätä balanssia auttaa myös se, että yhtye ei anna kuulaan tunnelmoinnin ja raskaan mätkeen karata kummassakaan päässä marginaalin yli. Pauhu onkin ensisijaisesti vahva kokonaisuus jonka soundillinen, tyylillinen ja pitkälti teemallinenkin virtaviivaisuus vahvistaa sen osia viemättä palasilta kuitenkaan liikaa itsenäisyyttä.

Suosikkien esiin nostaminen näin yhtenäisestä paketista on vaikeaa, mutta orgaanisesti virtaava Rive Droite saa temmattua aina mukaansa, kiitos alkuun näennäisen yksisuuntaisen kappaleen yllättävästä aukeamisesta kesken matkan. Samanlaisen vaikutuksen saa aikaiseksi Dream of Fire, joka käynnistyy utuisena fiilistelynä ja kasvaa lopussa laulumelodiaan upotettujen pop-koukkujen kautta joksikin aivan muuksi. Erikoismaininnan ansaitsee myös alkuun lähinnä pitkältä väli-introlta tuntuva Torchbearer, joka toimii tärkeänä siltana sekä kokonaisuuden rytmittäjänä perinteisempien sisartensa välissä.

Revival Hymns ei tule nousemaan myyntilistojen kärkisijoille, mutta bändin tinkimättömässä työssä ja kuulaissa äänimaisemissa on jotain äärimmäisen upeaa. Vaikea tässä on mitään lisää kaivata tai pois tiputtaa, tämähän on viiden tähden levy.