Kråklund

Perkele mikä kokoelma!, huutaa teksti isolla kädellä suurimmasta osasta muista levymainoksista poikkeavassa kokosivun julisteessa. Kyseessä ei kuitenkaan ole maailman messevin hevikokoelma, vaan instituutioksi näiden 15 vuoden aikana kasvaneen Klamydian toinen kolmen ceedeen kokoelmaboksi, joka jo nimellään julistaa niin omaa asemaansa kuin asennettaan suomalaisessa musiikkiteollisuudessa. Kunnioitettavat 15 vuotta on Vaasalaisnelikko kulkenut jääräpäisesti omaa polkuaan, myynyt levyjä helvetillisesti, saanut osakseen jatkuvaa sapiskaa niin kriitikoilta kuin radioasemien soittolistoiltakin. Oma levy-yhtiökin piti pistää pystyyn, jotta saadaan rauhassa tehdä oman pään mukaan. Eli voidaan puhua jopa hämmästyttävästä menestystarinasta, kun Kråklund tuntuu kasvavan tasaisesti ja se mainittu 10-vuotiskokoelma Klamytologia on edelleen Suomen myydyin kolmen levyn kokoelma. Saas nähdä, muuttuuko nokkimisjärjestys...

Viisitoista vuotta kestänyt vitsi porskuttaa aina vaan. Klamydiahan lähti siitä, että jokainen otti haltuunsa soittimen, mistä ei ymmärtänyt mitään. Eihän sitä soittaa tarvitse osata, jotta levyjä saa kaupaksi, toteaa yhtyeen nokkamies Vesku Jokinen Soundin haastattelussa. Alussa se oli punk ja pian syntyi junttipunkin käsite, lähinnä soittotaidottomuuden ja hurttien sanoitusten takia. Mikään ei ole pyhää, kun Vesku alkaa sanoittamaan. Pikkuhiljaa poikien mitään kunnioittamattomat ja jokaista jotenkin puhuttelevat rykäykset saavuttivat suurempaa tietoisuutta. Meikäläisen ikäluokassa ei sitten varmasti enää ole ketään, joka esimerkiksi inttiaikoinaan ei olisi ”nauttinut” Himaan -biisin ohjeistuksesta aamujen vähentyessä. Tuttua kauraa on niin elo ilman reikää, Aution Nina ja pilkettä riittää edelleen silmäkulmassa. Eikä vois vähempää kiinnostaa...

Kokoelma ensimmäinen levy koostuu uusista, mutta tutun turvallisista Klamybiiseistä sekä loppulevyn kavericovereista, joista kauimpana alkuperäisestä lienee Daruden rytmikäs versio Aleksista. Onpa tuonne uusien tuotoksien sekaan mahdutettu myös ehta hanuri-iskelmä. Eikä Veskun tilanteentaju ole vuosien saatossa mihinkään kadonnut, osansa saavat niin Hiihtoliitto kuin Euroviisut. Coverosaston aloittava Private Line/Sir Christus & Antti Anatomia vääntää Klamydiaa englanniksi, Ruoska rähisee, Children Of Bodom kuulostaa lähinnä hooceepunkilta ja Timo Kotipelto vääntää varsin sankarihevahtavan version Metanol Manistä. Timo Rautiainen, Apulanta ja Popeda jäävät yllättävän lähelle alkuperäisiä, kun taas Menneisyyden vangit ja Viikate kuulostavat pääasiassa itseltään. Kakkoslevy kartoittaa tuttuja Klamydiahittejä aikajanaa seuraten, tosin rakenteeltaan eri biiseillä kuin edellinen kokoelma. Kolmoslevyllä kaikki historialliset Klamykokoonpanot antavat livenäytettä.

Vaikka maailma muuttuu, niin Klamydia ei katoa mihinkään. Vaikka instituutiolla omat hersyttävät hetkensä on minunkin musiikillisessa kasvussani, niin ei Klamydiarokkia oikeasti kukaan jaksa kuunnella kolmea pitkää pitkäsoittoa putkeen. Toki jos bändi on ikinä merkannut mitään, niin nyt olisi taas mahdollisuus hankkia hyllyyn pakollinen hurttipunkkipaketti. Paketti on ainakin kattava ja monipuolinen katselmus yhteen puoleen suomalaista musiikkikulttuuria. Ehkei kuitenkaan sitä kaikkein korkeinta... Kunnioituksesta kymppi, viihteellisyydestä vitonen.