Juuke ´77: Yksittäistapaus

Lättyhommat

Torniosta Ouluun siirtynyt akustisen punkin laulaja-lauluntekijä Juuke ´77 oli vakuuttava jo parin vuoden takaisella Tornio palaa EP:llään. Nyt miehen vauhdikkaita nuotiokitarapunk-anthemeita saadaan kuullaan ihan kokonaisen lätyn verran eikä taso ole laskenut yhtään. Jotkut vain osaavat tehdä koukukkaita ralleja ja vielä tuoda ne julki mielenkiintoisella tavalla.

Vaikka suoraviivaisuus ja helppous ovat nimenomaan Juuken aseita, on biisikynässä silti helppo tehdä vielä eroa kohkaus-rallien ja iisimpien tunnelmointien välillä. Pohjoisen mies ei sorru slovareissakaan siirappihuntuun vaan pitää kiinni ärhäkkyydestään vähintään sanoituksellisena rehellisyytenä. Kantaaottavuus on olennaista Juukelle ja asiat sanotaan suoraan. Kyrpä on kyrpä eikä mikään helvetin peenis... Miehen ajatuksista voi lukea lisää desibelin haastattelusta.

Lyhyt avausraita Terveisiä Dostojevskille avaa ajatusta vankilasta yhteiskunnan peilinä, hätäisesti hölkkäävä Potentiaalisen aikapommin tunnustukset meinaa hukata mukanahoilaus-potentiaalinsa liiankin vauhdikkaaseen pikajuoksuun. Toisaalta rytmistä tippumis-uhka tuo vinkeän elementin biisiin... Ensimmäinen täsmäisku on Oon sun mies, joka jää saman tein päähän pyörimään. Kolmen soinnun akustinen rämpytys toimii jos biisikynässä on imua. Nimelläänkin bluesin suuntaan kumartuva Työttömyysblues jatkaa tarttuvasti kitarankantta näppäillen rämpytyksen ohessa, Juuken laulun rapsakka suoruus ja silti ilmeikäs anti on nautinnollista. Punk-anthemien sarjassa Kuka pelkää ajatuspoliisii? nousee sinne parempaan a-ryhmään, onnistuen yhdistämään kipakan sanoman helppoon koukkuun.

Vinkeä Hamsterdam hötkyilee pirteästi, jatkaen vahvojen näyttöjen antamista. Matkalaukku-lyömät ja pienet sähkösärömausteet täydentävät hyvin instrumentaatiota. Raukean kaunis ja hymyilevän melankolinen Me jäätiin kesken on komea suoraviivainen rakkauslaulu taakse jääneestä rakkaudesta, ilman katkeruutta. Toteemipaalun ympärillä shamaanitanssiva lyhyt Poltetut noitarummut, tapetut shamaanit jää ohueksi väliaskeleeksi, kipakka punk-elämän ylistys Tahdon kuolla mosh-pitissä pogoilee modernimpien rytmien äärellä, tasapainoillen katkeilevien kitarankielien ja lentelevien plektrojen äärellä.

Ehkä eniten peukkuja Juuke kuitenkin nostaa iisimpien nostalgia-palojen parissa, kuten rauhallisella mandoliini(?)-näppäilevällä 95400:lla. Mies osaa melankolisoida ilman perisuomalaista angstia tai jäykkyyden tunnetta. Nostalgia voi olla myös kepeää ja lämmintä. Silti vielä duurissa soi mun lauluni... Yks kaikkia vastaan kuuluu siihen nyrkki pystyyn-osastoon mutta vailla hötkyilyä, Ihmiskunta vetää käteen runkkailee vauhdikkaasti, hyvällä takapotkulla mutta hymyillen. Ruohonjuurella kaahataan kipakasti, vastuuta peräten, mutta kadottaen koukkua hiukan jykevämpään ilmeeseen. Päätösraita Kaukaiseen rantaan palaa leppoisampaan koukkuun, aurinkoisella irkkupunk-fiilistelyllä ja yhdellä koko plätyn parhaalla sävellyksellä. Juuken hyväntuulinen yhden miehen punk löytää meikäläisestä ystävän.