RCA

Kolmen veljeksen ja heidän serkkunsa muodostama Kings Of Leon on yksi vuoden kohutuimmista tulokkaista rock-rintamalla. Vaikka osa tästä kuohunnasta onkin pelkkää brittilehdistön puhaltamaa kuplaa, täytyy Kings Of Leonin rohkeaa valintaa kunnioittaa - nelikon työstämää syvän etelän boogieta kun ei hyvällä tahdollakaan saa väännettyä mihinkään trendikuosiin. Kings Of Leon on hieman samalla tavalla ”ulkopuolinen” kuin toinen puhuttu tulokas, The Darkness, joka muutti monien ihmisten suhtautumisen kasariheviin yhdessä kädenkäänteessä. Ehkä jotkut uskaltavat jopa Kings Of Leonin avulla vihdoin tunnustaa että Lynyrd Skynyrd, Allman Brothers ja Eagles ovat oikeasti hyviä bändejä.

Ensimmäinen asia, joka Followillin veljeslauman debyytistä paistaa, on kunnioitus menneitä aikoja kohtaan. Se ei sisällä yhtäkään modernilta haiskahtavaa kohtaa, vaan kaikki sen kappaleet voisivat helposti olla ennen vuotta 1976 (=lue punkin aikakausi) julkaistuja. Ryan Adamsis kanssa maineensa luoneet Ethan Johnsin valvovan silmän alla purkitettu Youth & Young Manhood voi olla pettymys niille, jotka odottivat Kings Of Leonin keksineen jotain vallankumouksellista, mutta riettaaseen perusrokkiin mieltyneille se lienee virkistävä tuttavuus.

Yhtyeen vahvuuksien ja heikkouksien vertailu jättää vaa’an tasaiseen asentoon. Followillin retkue hallitsee jo reiluina parikymppisinä kaikki genrensä (voiko punaniskarokkia kutsua genreksi?) kikat, ilman että se retkahtaisi niitä ylimaallisesti viljelemään. Lisäksi tältä levyltä on erittäin vaikea poimia esiin yhtäkään suuntaan tai toiseen ponkaisevaa biisiä; onko kyse sitten tasaisesta laadusta vai tasapaksuudesta, siitä saatte ottaa selvän itse.