Azorit Express: Jee!

Omakustanne

Tampere-Kangasala-akselilla toimiva Azorit Express tunnelmoi jossain suomirockin, popin ja folkin muodostaman hataran kolmion sisällä, tunnustaen suoraviivaisella laulullaan ehkä eniten ensin mainittua mutta painottuen akustisella heleydellään enemmän jälkimmäisiin. Yhtye käyttää saatekirjeessään sanaa lupsakka, ja osuu kohtuullisen hyvin kohdalleen. Melankolia on toki isossa roolissa ja välillä tarinoiden pohjavire on hyvinkin tumma, mutta kepeä ote tasapainottaa. Azoreilla on myös taitoa hyödyntää tarpeen mukaan muun muassa jousia ja minimalistista nuotiokitaratunnelmaa.

Paikoin kompastuskivenä tuntuu olevan sen lupsakkuuden hakeminen sellaisia reittejä, joista jää epäselväksi yritetäänkö olla hirtehisiä vai tosissaan. Muutamissa kohdissa Tero Lindholmin pääsääntöisesti hyvin soljuvassa laulussa käytetään sellaisia kielikuvia ja ajatuksellisia kaavoja jotka töksähtelevät. Pelin avaukseksi valittu Jokaisen naisen unelma on näistä sitä hämmentävää ajatuskulkua - ainakaan itselleni ei tulisi mieleen että joku nainen voisi oikeasti käydä kuumana ns. työmiehen viivasta. Epäselväksi jää onko yhtye oikeasti sitä mieltä vai leikitteleekö vain sanoilla? Ajatusmaailmaltaan omaan korvaan "juntisti kiero"(?) aloitus on siinä mielessä vaikeassa asemassa, koska levyn ensimmäinen biisi tarjoilee ensivaikutelman. Vaikka biisissä on mainiosti rakennettua akustista proge-otetta kiireettömine mutta vaihtelevine osasineen ja siitä huolimatta myös koukkuja, anniksi jää lähinnä hämmennys.

Öisesti svengaava, haikean kauniisti hiippaileva Femme Fatale onnistuu paremmin rakentamaan tarinan kanssa yhteen sopivaa tunnelmaa. Kauniin melankolinen piano, kiireetön tahti ja mollissa leppoisasti etenevä laulu muodostavat toimivan symbioosin. Jousikaaretkin löytyy. Parempi. Rokimmin jurnuttava Nirvana nostaa peukut pop-melodisilla ja valoisilla sävelillään, jossa on hyvin etenevä tekemisen meininki. Pikkusievä poppis koristautuu vielä hiukan hakevilla mutta kiitettävän kunnianhimoisilla stemmoilla. Raukea Tänään sekoittelee avausraitaa osuvammin uneliaan kaunista harmoniakaarta hiukan arkisen hirtehiseen tarinaan likaisine kalsaripyykkeineen ja siivouspäivän romanttisine haaveineen. Kielikylpykin tarjoillaan. Lisää näitä.

Edellistäkin rauhallisemmin alkava Kunnollisten ihmisten laulu luottaa jälleen suoraviivaisempaan kaavaan ja pikkuhiljaa kasvaviin maisemiin. Azorit eivät onneksi vauhtisokeudu kasvatuksiinsa vaan osaavat pitää herkkyydestä kiinni, pelkistäen, hiljentäen ja laskien pensseliä toimivasti. Huohottavampi ja kiivaampi Joku ihme tyyppi todistaa että myös isommin koukukas joskin hiukan väritön suomirock-kaari taipuu tarvittaessa kelvollisesti. Myös falsettia löytyy ja vielä hyvän maun rajoissa. Pullamössösukupolven historiikkia kirjoittava Pumpulipoika vispaa tarttuvalla svengillä, tarjoten sekä mukaansatempaavan tahdin että mukana hoilattavia kertosäekoukkuja. Jopa tällaisessa rallissa yhtye osaa myös rauhoittaa, mikä on hatunnoston arvoisen näkemyksellistä toimintaa. Silti loppubiisin rauhallisemmissa hetkissä liikutaan paikoin jo niin vaihtelevissa maisemissa että biisin vauhdikas koukku meinaa irrota. Yksi Azorien kehityskohteista onkin biisien erilaisten puolien dynaamisempi yhdisteleminen.

Kello löi jo kuusi alkaa uneliaan kirkkaalla pianojuoksutuksella, jatkaen aamuyön letkeään jatsipop-länkyttelyyn ja baarin jälkeisiin pohdintoihin vielä kohtuullisen virkeillä silmillä. Viulusoolokin enemmän piristää kuin haaveilee. Kiireetön ja asiansa äärelle pysähtyvä oodi Kaunis on myös tunnelmaltaan nimensä mukainen. Rehellinen ylistys sille erityiselle. Levyn päättää Saunatrilogia, joka käynnistyy mökkilaiturilta koukukkaalla sonnikuoro/rantanuotio-iskelmä-anthemilla Sauna ja makkaraa. Ollaan suomalaisuuden ytimessä. Haitarikin löytyy. Lisää herkkua tarjoilee yhtä lailla iskelmällinen mutta tällä kertaa rillumarein kautta ponnistava romanttisen veikeä Satun kanssa saunaan. Levyn ja trilogian päätösraita Pyromaanin parempi joulupolkka kulkee vinosti mollissa mutta kepeästi ja kieroudessaankin enemmän hilpeästi kuin häijysti. Azorit parantaa loppua kohden ja on keskimäärin hyvällä polulla. Muutama hetki on jo erittäin maukas.