Utopianisti: II

Lusti Music & Arts

Monty Pythonia lainatakseni: "and now for something completely different", eli luvassa on jotain totaalisen erilaista.

Markus Pajakkalan ensimmäinen Utopianisti –nimen alla julkaisema pitkäsoitto, Utopianisti, keräsi vajaa kolme vuotta sitten hämmästelyn sekaista glooriaa. Lähes kaikki musiikilliset raja-aidat pirstaleiksi lyönyt sekoitus hullun tiedemiehen jazz-rock-groove-progea kaikilla mausteilla oli vuoristorata, jonka kyydissä oli vaikea pysyä.

Pajakkala on sittemmin jalostanut sisäistä Zappaansa ja projektin tehtävä on ”taivuttaa ja pitää pilkkanaan musiikin sääntöjä, muotoja ja traditioita”. Kuvainraasto sujuukin Pajakkalalta mallikkaasti, sillä fuusiojazzin, progemetallin, avantgarden ja suomalaisittain tulisen tangon sekoitus maistuu makoisalta. Toki kun tehosekoittimeen viskataan kaikkea pöydältä löytyvää lentää mukaan myös palasia, jotka eivät välttämättä sovi kavereidensa seuraan, mutta toisaalta sipuli jäätelön päällä voi olla hyvinkin palkitseva kokemus. Tai sitten ei.

Vatsaa vääntävä törmäysseikkailu musiikin eri genreissä saa veren kohisemaan korvissa ja lukemattomien eri elementtien erottelu, kypsyttely ja tutkiminen ottavat aikansa. Pajakkalan rohkea etunoja saa materiaalin hehkumaan, mutta kiitoksen ansaitsee myös tolkuttoman kokoinen vierailijajoukko, joiden taituruus on antanut albumille paljon. Riemastuttavaa on myös kieli poskessa, ja ehkä vähän muuallakin, vedetty vokalisointi, jota voisi kuvata skitsofreeniseksi tanssiravintolan karaokeksi. Ei se kaunista ole, mutta on siinä silti jotain kutsuvaa.

Albumin ensimmäiset kahdeksan raitaa ovat Pajakkalan tuoretta tuotantoa, joiden jatkoksi tarjotaan Black Motor & Ballantyne -yhteistyön hedelmänä syntynyt neljän raidan EP. Tämän osuuden materiaali sävellettiin kuuleman mukaan päivässä ja äänitettiin toisessa, mikä antaa kappaleille aivan omanlaistaan zappamaisuutta, niin puhtaasti ”instant composition” –oppeja kappaleet heijastelevat.

Kokonaisuus on läkähdyttävä, armoton ja alati muuttuva, eikä tällaista risti-ilotulista jaksa läheskään aina, mutta kyllä niistä parista ensimmäisestä kierroksesta silti nauttii.