Vesa-Matti Loiri: Tuomittuna kulkemaan

Warner

Kun Vesa-Matti Loirin Hyvää puuta -albumi julkaistiin 2009, hän avasi jälleen kerran uuden lehden urallaan. Vuoden 1995 Kaksin-naisduettolevyä lukuun ottamatta mies ei ollut levyttänyt täysin uusia sävellyksiä ja tekstejä pariinkymmeneen vuoteen. Kulunut vuosituhat oli mykistävän upean Eino Leino 4 -albumin jälkeen kulunut kahden teeman parissa: ensimmäisenä parina uunista tuli ulos Junnu Vainio -levyt isolla orkesterilla, sitten riisuttu Lappi-trilogia.

Hyvää puuta oli hyppäys toiseen maailmaan myös musiikillisesti. Albumin juurekas americana slaavilaisilla mausteilla avasi tien pohjoisen pop-musiikin sävyihin - ja samalla on tultu koko ajan lähemmäs iskelmää. Tuomittuna kulkemaan on jonkinlainen lakipiste tällä matkalla, joten eipä ihme että levyn ihan kelpo avausralli Alla ruosteisen kuun raikaa Yle Suomen taajuuksilla ennen kuin kuulija ehtii julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tehtävää sanoa.

Hyvää puuta -albumin ja sitä seuranneen Skarabeen parhaat laulut kirjoittaneet Jarkko Martikainen, J. Karjalainen ja Chisu ovat vaihtuneet Juha Tapioon. Toki mukana on edelleen sävellyksiä myös Olavi Uusivirralta, Paula Vesalalta ja Tuure Kilpeläiseltä, jonka taustabändi Kaihon karavaani vastaa soitannosta. Eikä Juha Tapio tällä kertaa ole moite, sillä hänen kynästä syntynyt nimibiisi on itsesääliballadien muotovalio ja myös Yksinäiset istuu Loirille.

Myös muut laulut vievät albumia iskelmällisempiin sävyihin, pääosin onnistuneesti. Mutta eihän Loiri mikään peruslaulaja ole. Tai enää seitsemänkymppisenä se kaikkein elastisin valinta esittämään esimerkiksi Kaunis-laulun lattarivaikutteista, tavu kerrallaan muuttuvaa melodiaa. Laulu on toki kelvollinen, mutta lopputulos varmasti puisevampi kuin Kilpeläisen itsensä levyttämänä. Onneksi sopassa on monta hämmentäjää, sillä alkupuoliskon pateettinen yleisilme muuttuu, kun säveliin ja teksteihin tulee uusia sävyjä.

Jo edeltäneillä levyillä muutama lauluntekijä meni siihen miinaan, että kirjoitti suoraan Loirin omaan elämään istuvia lauluja. Siis siitä huolimatta, että esittäjä on yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista näyttelijöistä ja tulkitsijoista. Siksi on hienoa, että jotkut valitsevat täysin eri polun. Ismo Alangon kantaaottava ja ajaton Syvä maanantai nouseekin tasaisen levyn uljaimmaksi kappaleeksi, kevyesti keinuvan Rakkauden sotilaat -esityksen ohella. Ne(kin) Loiri ottaa täysin omakseen.