Wasted: Here Comes The Darkness

Combat Rock Industry

Suomalaisen punkin pitkän linjan menestyjä Wasted on onnistunut luomaan viidennellä studioalbumillaan ehkä koko uransa parhaan kokonaisuuden. Turhia puristamaton ja rento ovat harvoin näin kiivaan ja päällekäyvän musiikin kohdalla osuvia adjektiiveja, mutta Here Comes The Darknessin kohdalla ne juuri nostavat albumin loistoon. Bändi on myös löysentänyt kaavaansa, mukaan mahtuu muun muassa ilmavampaa rock n´rollia. Tästä syntyy rentouden ohella mukavasti vaihtelua, vaikka Ville Rönkön karhean laulun leimaamien kappaleiden ytimenä onkin edelleen melodinen hardcorepunk. Yhtye on yhtä tummasyinen ja melankolinen kuin aiemminkin, mutta ehkä tällä levyllä muutaman asteen valoisampana.

Biisikynä on ollut terävänä. Lähes veikeästi kitaralla kaahaava avausraita Concrete Wasteland tarjoilee heti mukaansa tempaavan koukun, rockimpi The Gambler nostaa peukun duurissa laukkaavalla kuorokertosäkeellään. Death Bells on klassisen melankolisen ja uhkaavan punkjuoksutuksen komea kiteytys, Here Comes The Darkness ehkä koko levyn kertosäekoukukkain. Tragedylle tie on jo aurattu melkoisen puhtaaksi, joten raukean mutta menevän rokin on helppo paahtaa kaikki valot palaen ja torvea huudattaen. Toinen ehdoton helmi edellisen perään.

Alkuviisikko on timantinkova, pitääkö Wasted laivansa samassa kurssissa myös loppulevyn puolikkaan osalta? Uneliaampi Hollow Days rauhoittaa kyllä muttei varsinaisesti laske käyrää, samaa koukukkuutta piisaa. The Hand That Holds Me Down painaa jälleen sitä valoisan mutta menevän punkin kaasupoljinta turhia puristamatta, mutta ei nouse aivan levyn helmien tasolle asti. Kiivaampi ja suoraviivaisempi The Knife´s Still In My Back on jälleen erinomainen ralli, jossa riittää vauhdin vastapainona mukavasti ilmavuutta. The Disease hötkyilee, mutta hallitusti. Välillä on tarpeen pistää talla pohjaan ja puhdistaa karstat koneesta. Päätöksenä kuullaan How Did I Get Here? pahaenteinen, mutta kerrollaan haikeammin kaartava kaunokainen. Ei huteja.