Sur-rur: Ajan paksu lakana

Karkia Mistika

Rakastan Sur-rurin soundia ja sen tähän astisista tiivistyksistä paras on ollut vuoden 2007 loistava Uurnapölyjen paluu -albumi. Sen jälkeen rujosta punk-soundistaan huolimatta taiteellisesti varsin kunnianhimoinen yhtye on tuottanut mielenkiintoisia mutta haastavia tuotoksia. Samaa linjaa jatkaa myös Ajan paksu lakana tuplavinyylin ja 26 kappaleen möhkäleisellä muodollaan. Lakana on siis mallia XXL, mahtuu koko perhe.

Uurnapölyissä linjakkaat mutta sopivan vaihtelevat ja koukuttavat kappaleet yhdistyivät oivallisesti yhtyeen rupiseen ja heilahtelevaan soundiin. Lakanalla on samaa henkeä, mutta varsinaisia tähtihetkiä on vähemmän ja levyn pituus hukuttaa niitä vielä hiukan lisää sinne harmaampaan joukkoon. Kun sanotaan että monesta keskinkertaisesta albumista saisi kivikovan EP:n, niin ehkä tylymmällä karsinnalla tästä tuplavinyylistä saisi yhtä lailla timanttisen noin kymmenen biisin nipun. Siltikään se ei pääsisi aivan Pölyjen koukuttavuuteen. Enkä tällä kritiikillä tarkoita sitä että reilun kymmenen kappaleen annos olisi mikään ainoa oikea formaatti tai ettei Lakanan massiivisuudessa olisi pointtinsa. Silti, vaikka kertaakaan en skip-nappia käyttäisi tai neulaa nostaisi seuraavalle raidalle, en myöskään osaa ihan suorilta sanoa mitkä 26 kappaleesta nousevat muiden yläpuolelle. Juuri siksi Ajan paksu lakana on nimensä mukaisesti hiukan tasapaksu. En vain löydä sitä kipinää riittävästi.

Ensimmäiset kaksi tähteä annan albumille puhtaasti siksi että pidän yhtyeen musiikista - soundista, laulusta, näkökulmasta, oman tien kulkemisesta, haastavuudesta, ilmeestä. Kolmas tähti nousee oikeastaan yksittäisistä hetkistä useamman kappaleen sisällä. Näistä esimerkkeinä mainittakoon avausraita Yksi pirteä kukkasen hötkyilemättömän reipas riffikierto, Niittyfilosofin akustinen hippeys, Aurinko ei mahdun melodinen junnaus sekä Finnissä lähinnä se että joku ylipäätään tekee laulun finnin puristamisesta finnin näkökulmasta. Suhteellisen nerokasta!

Nopean biisin sanat on mukavan pirteä ja riehakas paahto. Puolustusvoimat ja työnantajani ei pääse millään yli siitä että lafka aloittaa yhteistyön armeijan kanssa ja kipinöi epäuskollaan ja närkästyksellään. Samaa viehkoa närkästystä on Arvanmyyjissä. Yksi levyn valopilkkuja on puhdistumista edistävä Likoamaan, jossa Sur-rurin helppo koukukkuus on omalla korkealla tasollaan. Raukea Tuulahdus on myös viehkeä. Ehkä nämä sitten vain ovat niitä helmiä?

Hyviä hetkiä siis löytyy paljon, mutta vastapainona myös hiukan ohikiitävämpää surrurointia. Siksi enempää tähtiä en voi koko albumille näillä parillakymmenellä kuuntelulla antaa, vaikka asian tila saattaa olla toinen kuukausien ja vuosien päästä. Suuntaan tai toiseen.