Dog Days Revolution: Overloaded

Turenki

Osalle puritaanisinta rock-kansaa, sitä ainoaa oikeaa Peer Güntiä taisi edustaa Timo Nikki-Tsöötz Kettula-Twist Twist Erkinharju-kokoonpanon muodostanut ”pyhä kolminaisuus”. Näin siitäkin huolimatta, että vuonna 1976 perustetun trion jäsenistöön on matkan varrella mahtunut perustajaansa Nikkiä lukuun ottamatta aika monia muitakin muusikoita. Totuus lienee silti se, että tällä pitkäaikaisimmalla kokoonpanollaan tämä vuoden 1984 Rockin SM -voittaja, teki myös kanonisoiduimmat albuminsa Backseatistä Good Girls Don’t…:iin.

Mutta miksi puhua Dog Days Revolutionin yhteydessä Peer Güntistä? Kenties siksi, että Nikin korvattua Twist Twistin ja Tsöötzin vuoden 2005 No Piercing, No Tattoo -albumin jälkeen uusilla soittajilla – syistä, joita lienee ruodittu julkisuudessa jo ihan riittämiin – on merkillepantavaa, että rytmikaksikko on vihdoin lyönyt hynttyynsä yhteen. Näin etenkin, kun tiedämme Twist Twistin kannutellen viimevuodet toisten rock-konkareiden Los Bastardos Finlandeses -ryhmittymässä.

Yllätyksenä tuskin tulee sekään, että Dog Day Revolutionin musiikillinen yleisilme on rock ja nimenomaan sanan konservatiivisimmassa ”hardissa” laidassa. Kavereikseen mm. Albert Järvisen ja Kirkan kanssa yhteystyötä tehneen Eski Palosaaren laulaja-kitaristiksi napanneen sekä toisen kitaran varteen Iffe Lindholmin rekrytoineen Dog Days Revolutionin esikoisalbumi on sitä mitä odottaa saattaa. Raspia ja lievää takakireyttä on kurkussa, riffit junnaavaat bluesin ja southerin välimaastossa ja Twist Twistin rummut kumisevat tavaramerkkimäisesti, joskin melko pelkistetysti tällä kertaa. Lujimmin Overloadilta lyövät läpi vahvat AC/DC-vaikutteet, joten ei ole ihme, että yhtye kiersi ennen levyjulkaisuaan tuon dinosaurisen australialaisbändin biisejä veivaavana cover-yhtyeenä.

Siellä täällä kylkeen naitetaan myös viitteitä 80-lukulaiseen enkelten kaupungin tukkaheviin ja toisaalla nojataan Judas Priestin kevyemmän laidan viitekehykseen. Nimikappaleen kertosäe onkin jonkinlainen tarkoitushakuinen(?) pastissiviittaus jälkimmäisen Living After Midnightin toistuvaan ”loaded”-hokemaan. Muutoin, etenkin albumin alkupään biisikatras on melkoisen suoraviivaisesti junnaavaa, vahvasti AC/DC:ltä, tupakansavulta ja oluelta haiskahtavaa raskasta perusrokkia. Ainoan pienen poikkeuksen ilmeeseen tekee Sweet-laina Fox On The Run, mutta pieni väkinäisyys tuostakin läpi paistaa. Loppupuolella biisien sävellyksellisessä ilmeessä tapahtuu onneksi monipuolistumista ja kappeleiden imuvoima hieman kasvaa. Overloadin onnistuneinta antia taitavat hieman yllättäen olla grand old man Rele Kosusen tekemät taustalaulusovitukset, jotka antavat vähän yksipuolisiksi jääville kappaleille niiden peräänkuuluttamaa ilmettä.

Voin vain kuvitella, että albumin vannoutunein kohderyhmä on jakautunut ennakko-odotuksiltaan kahteen kastiin: niihin, joille jo se, että Twist Twist ja Tsöötz ovat jälleen yhdessä, ja joille Twist Twist edustaa suomalaisen raskaan rumpaloinnin kuninkuusluokkaa, ovat itseisarvoja sinänsä, ja niihin, jotka rock-poliiseina suhtautuvat kaikkeen ydinkolmikon jälkeiseen Peer Günt -aikaan lähtökohtaisesti skeptisesti. Jos Overloadia yrittää tarkastella hetken näiden kehysten ulkopuolelta, toteaa albumin konkareiden ottein, mutta melko yllätyksettömästi toteutetuksi kokonaisuudeksi. Viehättävää on silti se, että vanha aisapari tekee jälleen jotain yhdessä. Ja onhan se vähän hellyttävääkin, kun viisikymppiset laulavat rokista, beibeistä ja junista suoraan helvettiin.