Virha: Arhippa Kristian Kakkonen

Tampereen seudulta saapuvaa Virha -yhtyettä on tullut seurattua aiemmin yhden livekeikan verran toukokuussa Tampere-ilmiö -bändikisassa, jota olin mukana tuomaroimassa. Tuolloin jo tulivat tutuksi bändin rankat riffittelyt, proge- ja funk-vaikutteet sekä laulaja-kitaristi Manu Karppelinin rankkuutta tavoitteleva vokalisointi. Arvioitavana oleva Arhippa Kristian Kakkonen on, nimensä mukaisesti, bändin toinen ”virallinen” demoilu, vaikka netistä löytyy näemmä kolmannenkin edestä materiaalia. Vaikka bändi kertoo yrittävänsä välttää angstista vaikutelmaa, ei nelikon tuotosta voi missään nimessä hilpeäksikään kehua.

Kolmen kappaleen kokonaisuuden rykäisee käyntiin Tapetti roikkuu -biisi funkahtavalla bassolla ja Manun melkoisella flowlla pudottelemilla säkeillä, kertosäkeessä laulu lähtee karheampaan rähinänkaltaiseen ilmaisuun. Vaikka tauot ja tahdinvaihdot sekä tiukka juoksevuus miellyttävätkin korvaa, ei biisi aiheuta mitään suurempia mielenliikahduksia suuntaan tai toiseen, eli jossain määrin mitäänsanomattomaksi jää avausraidan maku. Sekunteja vain jatkaa miltei puhuvalla säkeellä, rokkaavalla välinostolla ja rähisemään taipuvalla kerrolla. Ei nyt ehkä angstista, mutta mollia ja hiukan ahdistavaa joka tapauksessa. (Eli joka tapauksessa enemmän angstia, kuin pojat itsekään ovat valmiita myöntämään). Sisäkannessa nimellä Päätös ja ulkokannessa Laivalla teet melkein mitä vaan -muodossa tituleerattu päätösraita kiertää mukavan jyräävästi kielillä. Kerrossa mahtipontisesti jyräävä ja laulun puolesta miltei patemustajärvigoesheavy –akselille vääntyvä kokonaisuus ei kyllä ainakaan minua vakuuta. Sanoituksissa toki löytyy mielenkiintoisia ajatuksia, mutta kokonaisuus vaatii vielä melko lailla hiomista, ennenkuin minä alan vannomaan Virhan nimeen.