Medeia: Iconoclastic

Fullsteam

Kunnioitan suuresti Medeian horjumatonta pyrkimystä löytää rujoon deathin mäiskeeseen persoonallista otetta. Tämä tinkimätön ote on tuottanut aiemmin kolme pitkäsoittoa, joista etenkin parin vuoden takainen Abandon All niitti kiitosta. Antoipa kollega Leskinenkin täydet tähdet tuolle kiekolle, joka sulki bändin ”maailmanlopun trilogian”. Iconoclastic onkin näin tavallaan uuden ajan alku, mutta yhtye musiikin takaa on yhä helppo tunnistaa.

Medeian kokeilunhalu ja uteliaisuus ovat puskeneet seiniä yhä kauemmas ja etenkin sovitusten saralla on uskallettu lähteä ilahduttavan usein ylittämään aitaa siitä korkeimmasta ja paksuimmasta kohdasta. Tämä on johtanut luonnollisesti joihinkin hämmentäviin ratkaisuihin, mutta onnistumiset peittoavat vaivatta ne muutamat haparoinnit joita seikkailuhenkisyys on aiheuttanut. Medeian ydin on aina löytynyt tarttuvien riffien voimasta ja rytmiryhmän työstä, ja noiden voimapisteiden ympärille rakennetaan myös Iconoclastic. Merkittävä elementti on myös lievässä kasvussa oleva melodisuus, enkä tarkoita nyt pelkkiä koskettimia, vaan alla virtaavaa melodisuutta joka vahvistaa kappaleiden perusrakenteita. Siirtymä on lähes huomaamaton, mutta se on siellä, vaikka kulmikkaita kerroksia ladotaankin taas säästelemättä toinen toisensa päälle.

Children of Bodomin kanssa Eurooppaa seuraavat puolitoista kuukautta ahkerasti kiertävä Medeia on uransa kannalta merkittävässä risteyksessä. Lisääntynyt melodisuus ja tarttumapinta saattavat johtaa laajamittaisempaankin breikkaukseen, mutta epäilen onko neljäs pitkäsoitto vielä se taistelun kääntävä teos. Albumi olisi mielestäni kaivannut Dethronedin ja Misery Prevailsin kaltaisia kohokohtia pari lisää, mutta voi olla että kaikki tarvittava on jo kasassa. Niin tai näin, nyt ollaan jo lähellä täydellisyyttä.