Radical Face: The Family Tree - The Branches

Nettwerk

Ben Cooperin sooloyhtye Radical Face tarjoaa teemallisen albumin raukeaa indiefolk-näppäilyä. The Branchesillä Cooper sukeltaa samaan tarinaan mitä käytti vuoden 2011 The Family Tree - The Roots -albumilla, mutta ikään kuin seuraavan sukupolven kirjoittamien kirjeiden pohjalta aikaväliltä 1860-1910. Teemalle uskollisena Cooper hyödyntää vain sellaisia instrumentteja jotka tuolle aikakaudelle olivat tuttuja.

Millaisia maisemia muinaisten kirjeiden tarinat sitten maalaavat? Lyhyen humisevan Gray Skies -intron jälkeen nimibiisi Holy Branches näppäilee leppoisan haikeasti, lähtien kerrossaan isompaan mutta hillittyyn maalaukseen. Mieleenpainuvimpia raitoja on askeleittain kasvava, heleä mutta intensiivinen The Mute. Cooper käyttää oivasti "huhuilua" maalauskeinona. Myös leppoisa Reminders hyödyntää sitä, mutta vain hippusina.

Uneliaan haikea maalailu pienieleisen näppäilyn vastapainona on Radical Facen levyllä aika vakinainen rakennuspalikka, yli kuusiminuuttisen The Gilded Handin kohdalla sen kanssa mennään jo hiukan jaarittelun puolelle vaikka koristelu sinänsä onkin paikallaan draaman kaaren kannalta. Niin paljon ihon alle Cooper ei kuitenkaan tunnu pelkästään hipsuttelullaan pääsevän että ilman kasvatuksia levy alusta loppuun kantaisi. Toki vaikkapa pianolla jalkaansa raahaten askeltava päätösraita We All Go The Same toimii juuri pelkistyksellään, samoin aurinkoisen kiireetön Summer Skeletons vakuuttaa hötkyilemättömyydellään.

Parhaimmillaan The Branches on herkullinen ja alusta loppuun mennään tyylikkäästi samoilla raiteilla. Mutta nouseeko levy hyvästä indiefolk-levystä erityiseksi? Ehkä jään vielä kaipaamaan niitä muutamia ihon alle pääseviä pysäyttäviä tuokioita, vaikka nytkin levyn pistää mielellään pyörimään useammankin kerran. Miellyttävää, tyylikästä ja kaunista.