Antero Halonen ja Vallankumous: Vapaus

Omakustanne

Ilmava. Siinä ensimmäinen sana joka nousi mieleeni, kun olin ensi kerran kuunnellut Antero Halonen ja Vallankumous –yhtyeen debyytin läpi. Seuraavien kuuntelukertojen myötä muistiinpanoihin ilmestyivät sanat: akustinen, kiireetön, tarinankertoja ja olipa sekaan rustattu myös ”Dave Lindholm”, joka ei vertailukohtina ole kyllä kovinkaan onnistunut.

Uransa avaavan ryhmän maailma onkin ilahduttavan kiireetön ja suhteellisen paineeton, nokkelien tarinoiden kertoessa elämän pienistä solmukohdista ja risteyksistä, joita voidaan jälkikäteen pohtia enemmänkin huvittuneena kuin huolestuneena. Bändi on valinnut puolittain akustisen polun, joka antaa popin ja kevyen folkin välissä keinuvalle musiikille pehmeän hymyn hehkua. Asteen äänekkäämmin koliseva ja rämisevä Liekeissä erottuukin tässä äänimaisemassa kuin Pasilan tv-torni, vaikka todellisuudessa riisutun ja kulmikkaan kappaleen äänimaailmassa on huomattavasti enemmän tilaa kuin ääntä. Kiekon räväyttävin raita Mitä sa Arttu melot! ärsytti alkuun, mutta jopa tämä epävireinen folk-punk löysi lopulta paikkansa isosta kuvastas.

Vähemmän on enemmän –politiikka toimii halki kiekon, jonka ainoa suurempi ongelma on sen mahdoton lyhyys. Karvan päälle puolen tunnin jälkeen tuleekin toistuvasti olo, että tokihan tätä on saatava lisää.