Goldfrapp: Tales of Us

Mute

Brittiduo palaa kuudennella levyll��n raukeisiin ja kohtalokkaisiin tunnelmiin. Tales of Us on yhtyeen diskografiassa monet hurmanneen Felt Mountain -debyytin (2000) ja maaseudulle karanneen Seventh Treen (2008) sisarus. Ollaan hyvin kaukana kaupungin vauhdista. Tyylillisi� t�ysk��nn�ksi� Alison Goldfrapp ja Will Gregory ovat tehneet ennekin, ja jutun juoneen kuuluu, ett� uusi levy voi olla hyvinkin kaukana edelt�j�st��n. T�ll� kertaa muutos lienee suurempi kuin koskaan. Head Firstin (2010) syntetisaattoripopista ei kuulla kuin pihahdus.

Tales of Us henkii vahvoja tarinoita. Jokainen albumin raita yht� lukuunottamatta on nimetty etunimell� (poikkeus on tietenkin tuntematon, Stranger). N�in kappaleet saavat selv�n identiteetin, ja sanoitukset v�littyv�t kuulijalle vahvoina, jopa hieman elokuvamaisina katkelmina.

Levyn parhaimmistoon kuuluva Annabel perustuu kanadalaisen Kathleen Winterin samannimiseen kirjaan. Hermafrodiittina syntyneest� lapsesta muokataan poika, mink� t�m� saa tiet�� vasta murrosi�ss�, oletetun rankoin seurauksin. Why they couldn�t let you be both, huokailee Alison Goldfrapp, kuljettaen h�yhent� selk�piiss�.

Tumman tunnelman uomilleen asettava avausraita Jo on murhaajan n�k�kulmasta kerrottu tarina. Kun jutun jujun tajuaa, raukeasti kuiskatut rivit (run, you�d better run, you�d better run for your life) nousevata kauniin melodian tasalle ja korkeammallekin. Kaunista on kuolla kaislikkoon. Viimeinen raita Clay puolestaan kertoo kahden toisen maailmansodan rintamalla kohdanneen sotilaan mahdottomasta rakkaudesta toisen kirjoittaman kirjeen sanoin.

Musiikillisesti Tales of Us on Goldfrappin yhten�isin teos. Kaksikon samettisenmusta folk noir soi vahvan perinnetietoisesti ja tarpeeksi voimakkaalla intensiteetill� tehd�kseen vaikutuksen. Yritys kuulostaa hyv�lt� kuuluu. Ainut poikkeus hiljaisemmasta kaavasta on keskivaiheille sijoitettu rytmik�s Thea, mutta sek��n tuskin tulee l�ytym��n kovinkaan monen klubi-DJ:n levylaukusta. Tunnelma on usein varsin elokuvamainen, eik� kymmenen raidan kokonaisuudessa ole sekuntiakaan liikaa tai liian v�h�n materiaalia. Varianssiakin on rajojen puitteissa sopivasti.

Tales of Us tuntuu monina hetkin� verrattomalta teokselta, muttei kuitenkaan nouse aivan mestarisluokkaan. Joskus yrityst� tuntuu olevan melkein liikaakin. Vahvatunnelmaista musiikkia syksyyns� kaipaavan kannattaa kuitenkin tarkistaa t�m�, varsinkin, jos aiemmat y�my�h��n soveltuvat Goldfrapp-kiekot ovat maistuneet.