De Staat: I_CON

Mascot

Monet bändit haluavat vuosien vieriessä vakuuttaa olevansa yhtä vaarallisia ja äänekkäitä kuin ennenkin. Alankomaalainen De Staat ei kuulu tähän ryhmään, sillä bändi on tiedostanut rauhoittumisensa ja on siitä jopa ylpeä. Ei ole häpeä karsia mustinta sarkasmia lyriikoista, eikä korvata kitaroita muilla kielisoittimilla, synilla ja puhaltimilla. Eihän?

Monia asioita ja uusia tasoja onkin kiistatta saavutettu, mutta uskallan väittää että samalla De Staat on kadottanut huomattavasti enemmän kuin mitä sillä olisi ollut varaa hukata. Siinä missä Torre Florim kulki vielä oman tähtensä johtamana säröisellä esikoisella, on bändin ympärilleen kasannut mies nyt lähinnä toisen luokan Beck- tai Moby-kopio, aina kulloisestakin raidasta riippuen. Hetkittäin I_CON vielä väläyttelee Florimin todellisia hampaita, mutta useimmiten lopputulos muistuttaa jonkin pubin nurkassa nyhjäävän dEUS-tribuuttibändin toimintaa. Eikä kyseessä ole edes hyvän tai huonon, vaan typerryttävän keskinkertaisen sellaisen.

Kenties radiosoittoa tulee lohkeamaan silotellulla soundilla ja kulmien hiomisella, mutta voi kuinka kaipaankaan alkuaikojensa De Staatia. Mutta sehän on vähän sama kuin toivoisi YUP:lta paluuta ensimmäisten EP:iden maailmaan.