Royal Canoe: Today We're Believers

Nettwerk

Winnipegiläisen kuusikon debyytillä kuuluu vahvasti sekä sen kotimaa että kaikkialle ristiviittaileva nykyaika. Heti ensi kuulemalta on selvää, että vastaus on ”Kanada”. Ja että Royal Canoe on opiskellut popmusiikin syventävän oppimäärän. Nyt käytännön toimissa sekstetti osaa tuottaa täysipainoista Kanada-indietä vuosimallia n. 2009, ja viittailla popin historiaan taitavasti. Korva poimii sieltä Princeä, tuolta Bon Iveriä. Kaiken taustalla on kanukki-indien laajakangassoundi.

Royal Canoe koostuu taitavista jätkistä, se käy saman tien selväksi. Yhtyeen esikoislevy kuulostaa hienolta ja sisältää hienosti kasattua, älykästä musiikkia. Jos tätä kuulisi radiosta, en vaihtaisi kanavaa. Kuten jotkin kiemuraisempia esillepanoja suosivat skeneveljensä, Royal Canoekin välttää suoraan menemistä kaikin tavoin. Sovitukset ovat kekseliäitä, mutta ehkä kaikessa mallikkuudessaan hieman turhankin hiottuja. Ja kun ne muistuttavat niin kovasti sitä muuta musiikkia, mitä on viety maailmalle vaahteramaasta.

Paljon hyvää kieltämättä Today We´re Believersiltä löytyy. Muusikkoutta sopii aina ihailla, ja jokunen hyvä osumakin löytyy. Hieman tahmean ja turhan kikkailevan alun jälkeen Exodus of the Year kuulostaa mukavan suoralta ja nostattavalta. Heti perään soiva Bathtubs toimii myös 1970-lukudiskobiitteineen, jousistabeineen ja kertsin kelloineen. Ylipäätään kuulokuvassa tapahtuu paljon kiinnostavaa.

Suurinta osaa materiaalista vaivaa kuitenkin yliyrittäminen ja suoranainen tunkkainen tylsyys. En keksi mitään syytä, miksen valitsisi Royal Canoen sijaan aitoa asiaa. Jos kaipaan nokkelaa, rikkonaista poppia, laitan soittimeen The Field Musicia. Jos mieli tekee Kanadan uusparhaimmistoa, pyöräytän Broken Social Sceneä ja Menomenaa. Jos purppurainen funk ja falsettilaulu kiinnostaa, valitsen, niin, Princen ja Bon Iverin. Europainoksen perään on ympätty pari ekstraraitaa. Turhaan, sillä levy on muutenkin liian pitkä.