Nicole: Hävityksen huoneet

Biotech

Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne pysyvät samoina. Nicole on vaihtanut jälleen basistiaan ja tehnyt uransa raskaimman albumin, joka venyttää yhtyeen äärimetallia yhä kauemmas ja kauemmas. Basson varteen on rekrytoitu Camalationin vokalisti Janne Soidinaho ja kaksi pitkää vuotta työstetty materiaali vie Nicolen yhä lähemmäs death metalin ydintä, vaikka mukana on toki edelleen niitä alternative rockin palasia, jotka määrittelivät yhtyeen soundia sen alkutaipaleella.

Nicole ei ole kuuluisa nopeasta levytystahdistaan, mutta nyt albumien väli on päässyt venähtämään jo neljäksi ja puoleksi vuodeksi, mikä on musiikkimaailmassa pieni ikuisuus. Erityisen pitkän odotuksesta on tehnyt se tosiasia, että Tuomittujen joukkoon oli ilmestyessään lupaava käännös uuteen, entistä metallisempaan suuntaan, ja etenkin ajan myötä bändin ottama askel Sivu syyttömistä -pitkäsoitosta on osoittautunut aina vain merkittävämmäksi. Odotus kuitenkin kannatti sillä Hävityksen huoneet huipentaa monilla tavoin sen kehityksen joka alkoi jo lähes seitsemän vuotta sitten.

Päällisin puolin muutokset aiempaan verrattuna eivät vaikuta aluksi suurilta, mutta niistä merkittävin on vauhdin himmaantuminen ja raudan lisääntyminen tangoissa. Nicole vuosimallia 2013 onkin uhkaavampi, vimmaisempi ja vaarallisemman tuntuinen kuin aiemmin. Yhtye osaa myös käyttää hitaampaa tempoa viestejään alleviivaten, eli kun kaasua höllätään, se myös tuntuu päiden päällä leijuvana raskautena ja uhkana. Vokalisti/kitaristi Ilkka Laitala on hionut brutaalia laulutyyliään hivenen ja lyriikoista saakin ongelmitta selvän, vaikka äänen säröisyys tuntuu vain lisääntyneen. Toisen kitaran varressa vaikuttava Olli Ketola ja rumpali Ville Sahakangas tekevät tonteillaan myös tarkkaa ja luotettavaa työtä, eikä yhteistyö tuoreen basistin kanssa tunnu ontuvan mitenkään.

Hävityksen huoneet kuulostaa samanaikaisesti erittäin amerikkalaiselta ja suomalaiselta, mutta eniten se kuulostaa Nicolelta itseltään, sillä bändin luoma soundi on hioutunut vuosien saatossa helposti tunnistettavaksi. Lähes jokaisen raidan tunnistaakin jo muutaman sekunnin jälkeen tekijöidensä lapseksi ja ne pari yllättävämpää raitaa, lyriikoiltaan poikkeuksellisen vahva Kuolleet ystävät ja sisään feidattu Naamiot, antavat kokonaisuudelle mukavasti lisäväriä.