Andersson, Seilonen, Kurenniemi, Donner: Sähkö-shokki-ilta

Ektro

Hienoa kulttuurityötä tekevän Ektron toimista uraauurtavan sähkö- ja tietokonesoitinpioneerin Erkki Kurenniemen julkaiseminen lienee sitä kaikista hienointa. Amos Andersonin taidemuseossa järjestetyn Sähkö-shokki-ilta-tapahtuman harjoituksissa 8. 2. 1968 koostettu dokumentti on järjestyksessään jo levy-yhtiön viides Kurenniemi-julkaisu kahden vuoden sisällä.

Loppuunmyyty Sähkö-shokki-ilta-tapahtuma oli osa kuvataiteilija ja elokuvaohjaaja Eino Ruutsalon Valo ja liike -näyttelyä, jonka tarkoitus oli ”päästä irti steriilistä museaalisuudesta ja nostaa keskiöön kokemuksellisuus”. Ruutsalo oli asettanut esille esimerkiksi sähkömoottorein varustettuja valokineettisiä maalauksia, liikuteltavia veistoksia ja kokeellisia elokuviaan. Olennaisessa roolissa oli myös Ruutsalon ja Kurenniemen äänitaide.

Täpötäydessä museossa 9. 2. 1968 kuultiin aluksi Esa Helasvuon Bach-urkumodulaatio, Kurenniemen ja Kari Hakalan elektroninen kappale Saharan uni sekä Kurenniemen ja Henrik Otto Donnerin sähkö-ääni-kone-improvisaatio, jossa mukana oli myös sähkökannelta soittanut Philip Donner. Kalevi Seilosen, Clas Andersonin ja Kalevi Lappalaisen"konerunojen" jälkeen ilta huipentui Otto Donnerin Execethis-kitaramodulaatioon ja toiseen Helasvuon Bach-tulkintaan. Tästä varsinaisesta Sähkö-shokki-ilta tapahtumasta ei tiettävästi ole olemassa äänitallennetta, vain muutamia valokuvia.

Ektron Sähkö-shokki-ilta-levy on koostettu kaikulaitteen nauhalle tallentuneista edellisillan harjoituksista, jolloin laitteita vasta testattiin. Tämä ei tietenkään vähennä tallenteen dokumentaarista tai kulttuurihistoriallista arvoa. Mikrofonin kiertäminen, kytkentähäiriöt, takeltelut ja taustalla kuuluva puhe kertovat, ettei kyseessä ole varsinainen teos. Tunnelma on tästä johtuen ovela, salakuunteleva.

Käsillä oleva tallenne ei ole yksin Kurenniemen show, vaikka hänen Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella rakentamansa ”sähkö-ääni-koneensa” tässä keskiössä onkin. Anderson ja Seilonen puhelevat testimielessä Kurenniemen ja Donnerin muokatessa ääntä. Harjoituksissa kuultiin Andersonin ja Seilosen lisäksi Kurenniemen tuolloista tyttöystävää, Meri Vennamoa. (Kolmas varsinaisen Sähkö-shokki-illan runoilija, Kalevi Lappalainen, ei päässyt paikalle harjoituksiinkaan.Hänen runonsa kuultiin itse tapahtumassa nauhalta).

Sähkö-shokki-ilta-levy on sen lähtökohdista johtuen rikkonainen ja kokeileva, onhan kyse harjoituksista. Hiljaisuutta on paljon, mikä toisaalta korostaa kaiutettuja säkeitä ja testimielessä harrastettua onomatopoetiaa ja kokeellisuutta. Äänitteen kuunteleminen on toisaalta hieman turhauttavaakin, kun lukee kansivihosta Marko Homen selostuksen seuraavan illan musiikkiesityksistä.

Tästäkin huolimatta tallenne on arvokas ja nautittava muutenkin kuin kuriositeettina. Osin se on hyvinkin leikkisä. Osuvimmin Sähkö-shokki-illan kiteyttävät Kalevi Seilosen useaan kertaan toistetut säkeet:

Minä olen nyt kone ja puhun. Olen laskenut, että sinä kuulet tämän. […] Siis kuuntele. Art power. R, U, N, O, U, S., hän luettelee, ja jatkaa: Varmasti ei ole hiljaisuutta, varmasti ei ole tyhjää, varmasti ei ole pimeyttä, aivan varmasti on valoa.

(Äänitteen luonteen vuoksi en näe mielekkääksi jakaa sille tiettyä määrää tähtiä.)