Neko Case: The Worse Things Get, the Harder I Fight, The Harder I Fight, the More I Love You

Anti-

Neko Casen uuden albumin nimi on sen verran pitkä, että kirjoitan sen tähän vain kerran kokonaisuudessaan: The Worse Things Get, the Harder I Fight, The Harder I Fight, the More I Love You. Lukemisen jälkeen ymmärrämme, että komeavartinen ja -ääninen kanadalainen on palannut neljän vuoden levytystauon jälkeen. Ja tekee sen vahvasti. Huonoa levyä Case ei tosin urallaan aikaan ole saanut, mutta The Worse Things Get... on kovassa Case-katalogissa kärkipäässä.

Levyn esittelysingle Man oli ennakkomaistiaisena saatu väkevähkö voimainnäyttö, reippaasti rokkaava, jotenkin uhmakas kappale. Kertosäe kierrättää tuttua sointukulkua, ja kappale tuntuu loppuvan liian lyhyeen. Joka tapauksessa biisi on hieno, ja sisältää Caselle harvinaisen ruman sanan. Munaa tässä punapäässä on enemmän kuin Kariniemen kanalassa, sitä ei ole tarvinnut alleviivailla. Mutta nyt kieltämättä toimii: ”And if I'm dipshit drunk on the pink perfume / I am the man in the fucking moon”. (Efekti on hieman sama kuin kun kuunteli YUP:n Lauluja metsästä -levyä ensi kertaa, ja Pohjoinen zen -kappaleen ”...aina aivan vitun köyhä” pääsi yllättämään. F-sana muuten toistuu kappaleessa Nearly Midnight, Honolulu pari biisiä Manin jälkeen.) Typerää on se, ettei sanoja ole painettu kansivihkoon. Case on hyvä tekstittäjä, ja lyriikat olisi mukava lukeakin.

Man on levyn ykkösnyrkki, päähän soimaan jäävä soinnutus, eikä toista yhtä riehakasta kerrasta lakoon -hittiä löydy. Eikä ole väliksikään, sillä jo lyhyenkin altistumisen jälkeen käy ilmi, että koukkuja riittää. Ja ainahan voi nauttia Casen hienosta äänestä (minulle piisaisi, vaikka hän laulaisi puhelinluetteloa). Albumi on monipuolisesti sävelletty, soitettu ja sovitettu. Skaala ulottuu Manin rokkauksesta edellämainitun Nearly Midnightin soittimettomuuteen ja Afraidin kuulaaseen herkkyyteen. Kivoja jippoja riittää. Esimerkiksi Bracing for Sundayn maaniseen valliin on ympätty hauskasti töräytteleviä puhaltimia ja pieniä piipityksiä ja muita yksityiskohtia on siroteltu kautta albumin. Ylipäätään levy huokuu muusikkoutta parhaimmillaan, tämän kuunteleminen parantaa elämänlaatua.

Casen ja yhteistyökumppaneiden country noir -resepti on parhaimmillaan pettämätön. Mahtaisiko käsillä olla jopa paras Neko Case -kiekko?