The Blanko: Into the Silence

Sony

Vajaa kaksi ja puoli vuotta sitten The Blanko julkaisi debyyttialbuminsa, joka sai pääosin positiivisen vastaanoton. Yhtyeen intensiivistä ja vahvaa rockia verrattiin hanakasti Museen ja jopa Kingston Walliin, kiitos pienten psykedeelisen rockin palasten, jotka antoivat kiekolle retron jälkimaun. Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin The Blanko palaa ja toinen pitkäsoitto jatkaa pitkälti siitä mihin viimeksi jäätiin.

Kitaristi/vokalisti Pauli Hauta-Ahon kynäilemät ja trion itsensä sovittamat siivut ovat äänivalleiltaan suuria ja tunnelmiltaan laveita rockjyriä, jotka jatkavat Musen kuuluisaksi tekemällä polulla. Avausraita Into the Silence käynnistää musiikillisen salamasodan tarjoamalla mielettömät määrät tarttumapintaa, kun taas heti perään kuultava Let Me In on se hitaampi kipale, joka sukeltaa syvempiin vesiin. The World is Ours. lyö retromman vaihteen silmään ja tässä kohdin viistetäänkin jo läheltä Von Hertzen Brothersin tonttia.

The Blanko ei siis varsinaisesti murra rajoja, mutta se on rakentanut musiikillisen talonsa taitavasti edellä mainitun kolmion alalle. Hauta-Aho osoittautuu melkoiseksi kitaristiksi, eikä miehen laulussa ja englanninkielen taidoissakaan ole valittamista. Rumpali Jakke Saarinen ja basisti Marko Haataja pääsevät toisella pitkäsoitolla paremmin esiin taitoineen, joita esikoisen rahdun epäonnistunut miksaus vielä peitti, ja kolmikon yhdessä luoma soundi on vahva ja väkevä. Rumpujen mikitys on tällä kertaa erityisen onnistunut, mikä on tärkeä asia tällaisessa voimasointuihin ja eteenpäin puskevaan voimaan perustuvassa rockissa, joka kaipaa itselleen kunnon selkärankaa.

Ison maailman oppien mukaan studiossa on käynyt myös pari vierailijaa. Apocalyptican Eicca Toppisen sello vahvistaa tavallaan Krazy Heartin tunnelmaa, vaikka biisi tulisi ilman sitäkin vallan mainiosti toimeen. Viimeiset viisitoista vuotta Massive Attackin kitaristina toiminut Angelo Bruschini antaa sentään vähän enemmän päätöksenä kuultavalle Fade Awaylle

Into the Silence nousee karvan verran edeltäjänsä yläpuolelle ja toisella pitkäsoitollaan The Blanko on hitaasti lunastamassa niitä valtavia lupauksia, jotka päälle viiden vuoden takainen EP aikoinaan antoi.