Oliver: Varjoja iholla

OMB

Virroilta kotoisin oleva Oliver esiintyi ensi kertaa Desibelin sivuilla viisi ja puoli vuotta sitten, kun ryhmän sinkku sai kiitosta ”kevythevahtavasta suomirockistaan”. Yhtye on sittemmin julkaissut kaksi pitkäsoittoa ja nyt on koittanut jo kolmannen kierroksen vuoro, joten ainakin bändin on pitänyt tahollaan kiirettä.

Nähtävästi yhtye synkensi tunnelmia hieman edellisellä Kuolemankello -albumillaan, mutta nyt turhat murehtimiset ja otsarypyt on jätetty taakse ja Varjoja iholla leijuukin iloisesti lähes pilvettömällä poprockin taivaalla. Esiintymiskielenä on yhä ensimmäinen kotimainen, mutta kappaleiden perintötekijöissä on melkoinen annos anglo-amerikkalaista isosti soivaa kitararockia. Oliver on oppinut eri palasten ja vaikutteiden sulauttamisen ja näin uudet biisit kuulostavat samanaikaisesti raikkailta ja silti jotenkin tutuilta.

Isosti soiva Aalto voisi olla jokin Kentin unohtunut pikku helmi, jonka Pariisin kevät on päättänyt elvyttää täysin uusin soundein. Törkeän koukuttava Oot vapaa maa heittää peliin enemminkin euroviisuista tutun modulaation ja yhtye selviää jopa tästä tempusta voittajana, joten sovittamisen salatkin hallitaan jo Oliverin pajalla. Loppupuolella intoudutaan rokkaamaan kuin äänekkäin U2, kun Varjo iholla ja rapeilla soundeillaan vakuuttava Voinko meitä enää pelastaa runttaa lujempaa. Käytetyt ratkaisut eivät ole niitä kaikkein innovatiivisimpia, mutta mistä muusta rockissa on kyse kuin kierrättämisestä, ja juuri sen Oliver hallitsee vakuuttavasti.

Kolmannen pitkäsoittonsa myötä Oliver on löytänyt oman kaavansa tarttuvan, melodisen ja formaattikelpoisen rockin luomiseen. Tuolla kaavalla loihditut biisit ovat ytimekkäitä, keskimäärin kolmen minuutin mittaisia ralleja, jotka jäävät helposti soimaan ja kestävät pientä kulutustakin. Joukosta ei löydy vielä ainuttakaan totaalista päidenräjäyttäjää, mutta ryhmä on jo erittäin lähellä täysosumaa. Pieneksi ongelmaksi on laskettava myös se, että en jostain syystä tahdo oikein uskoa tekstien naivistisia julistuksia. Nyt olisikin hyvä pohtia, kuinka sanomia voisi tehostaa ja syventää, sortumatta kuitenkaan turhan ilmeiseen alleviivaukseen.