Kauko Röyhkä & Narttu: Pois valoista – live 2012

Svart

Röyhkä oli Narttunsa kera pala suomalaisen rockin kiistellympää ja kiitellympää laitaa käytännöllisesti katsoen koko 80-luvun ajan, mutta kunnon livetaltiointia ryhmältä ei syntynyt, vaikka sitä pidettiin nimenomaan ensiluokkaisena live-esiintyjänä. Toki vuonna 1992 ilmestynyt Olennainen välittyy oli kokoelma erilaisista livepätkistä, mutta koska kyseisen levyn materiaali oli äänitetty mm korvalappustereoilla ei se pystynyt lunastamaan nimensä antamaa lupausta. Tätä puutosta paikkaamaan on nyt ilmestynyt vuoden 2012 keikoilta koostettu livealbumi, jolla uudelleen kasattu Narttu soi kuin nuoruuden päivinään konsanaan.

Kokonaista kaksikymmentä kappaletta sisältävä Pois valoista alkaa nimibiisillään ja sisältää nipun itsestään selviä makupaloja, sekä muutaman hiukan yllättävämmän numeron. Alkurytäkässä kuullaan heti Lauralle, kappale joka muutti Röyhkän koko kansan pilailuaiheesta ihka oikeaksi säveltäjäksi, sekä tietysti Majavalakki jonka keikuntaa tuetaan nyt Pekka Gröhnin groovaavilla koskettimilla. En väitä että Gröhn olisi mikään suomen Ray Charles, mutta hän tuo kummasti potkua yhteen jos toiseenkin siivuun.

Uusi kokoonpano on monin paikoin kitarapainotteisempi kuin 80-luvun vastineensa, ja Tommi Viksten sekä Jarmo Heikkinen tekevät tällä saralla taattua työtä. Kun muistaa vielä, että Röyhkän yhtyeitä on pidetty todellisina kitaristihauduttamoina, tekee levy kunniaa myös tuolle perinteelle. Mieluummin vanha kuin aikuinen on saanut kaksikolta runsaasti uusia vaatteita ylleen ja Ruosteinen kuu loistaa kuusikielisten helkkeessä kuin ei koskaan aiemmin. Uuden aallon angstia puhkuva Kotikaupunkini lukeutuu niin ikään numeroihin, jotka ovat nousseet tyystin uudelle tasolle uudestisyntyneen ryhmän käsissä.

Rytmiryhmä Mats Huldén bassossa ja Heikki Tikka rummuissa kruunaa paketin ja vaikka Röyhkän ääni ei ole enää samassa kuosissa kuin kultaisella 80-luvulla tai vaikealla 90-luvulla, ei kokonaisuudesta voi valittaa. Tämä on Narttua vuosimallia 2012, niin hyvässä kuin pahassa. Nämä herrat tuntevat toisensa ja toistensa työt. He ovat istuneet niin monia tuhansia kilometrejä samassa keikkabussissa, että luultavasti lukevat toistensa ajatuksia edelleen, mikä antaa livetilanteessa sovituksiin aivan omanlaistaan magiaa.

Kuinka siis arvioida näin jykevää pakettia ja miten sen voi arvottaa 80-luvun pieniin ja suuriin teoksiin nähden? Siinäpä vasta kysymys. Nostalgia on yksi asia, mutta totta on myös se, että uuden vuosituhannen Narttu soi vahvana, voimakkaana ja monipuolisena. Mukana on taidon ja ajan mukanaan tuomaa rutiinia, mutta tuo rutiini ei ole kivettänyt ryhmää vaan ainoastaan vahvistanut sen soundia. Onneksi yhtye kasattiin vielä edes kerran ja tämä livelevy julkaistiin, sillä vaikka paluu jäisi yhden toimintakauden mittaiseksi, kelpaa sen hedelmistä nauttia nyt ja tulevaisuudessa.