Nancy: IDDQD

omakustanne

Saadessani reilut pari vuotta sitten arvosteltavakseni Nancyn Au Revoir Les Enfants -EP:n, viehätyin yhtyeen pieteetillä musiikin oheen liittämistä komponenteista – aina taidekäsityöläisen intensiteetillä toteutetusta saatekirjeestä, levyn kansigrafiikkaan saakka. Tuolloin totesin myös musiikillisessa sisällössä olevan paljon kiinnostavia aineksia, jotka oli yhdistetty hyvään soittotaitoon. Samalla mieltäni kaiversi kuitenkin, onko yhtye liikaa kiinni mahtipontisessa sointimaailmassaan. Kun kuulin Nancyn julkaisseen vihdoin ensimmäisen kokopitkänsä, en voinut välttyä ajatukselta, vieläkö yhtye soi yhtä suurissa sfääreissä kuin edellistallenteellaan.

No, kyllähän se edelleen isosti soi, mutta tällä kertaa aika paljon monipuolisemmin. Äänimaisema on yhä teatraalinen, mutta nyt nyansseja ja tunnelmallista dynamiikkaa on mukana roimasti lisää. Myös miksaukseen ja yleiseen sounditasapainoon on saatu hyvä ote – tosin lauluja olisin edelleen saattanut itse kaivertaa aavistuksen paremmin esille, vaikka eteerinen tulkinta kokonaisilmeeseen istuukin. Alan silti oikeasti nähdä yhtyeen syksyisen pimeällä jäähallikeikalla komeiden valojen ja surrealististen taustaprojisointien keskellä. Ja Nancyn tapauksessa edellä mainittu mielikuva on vain plussaa.

Nancya on pidetty aiemmin jonkinlaisena nykyvuosituhannen uusprogeyhtyeenä. Sitä se on tavallaan myös IDDQD:llä – etenkin albumin todella komeissa viimeisissä vedoissa, joissa rouheimmillaan käväisee mielessä jopa uuden vuosituhannen Rush. Vahvin ja kiintein sukulaisuutensa sillä on yhä kuitenkin Mewin tai Magenta Skycoden tapaisiin maalailijoihin, mutta nyt rinnalle on tullut aika paljon muutakin. Välillä mielessä koukertelevat vaikkapa niin Depeche Mode kuin absurdit kuvat HIM:stä vetämässä kahdeksankymmenlukulaisen syntikkapopin, tai vaikkapa Kraftwerkin tahtiin. Toisaalla taas ollaan Steve Hogarthin aikaisen Marillionin herkässä pop-progessa. Ja silti: kaikki ainekset sulautuvat keskenään toimivaksi kokonaisuudeksi, eikä Nancy ole luopunut omasta identiteetistään, ennemminkin laajentanut sen kenttää.

Nancy on konseptisten kokonaisuuksien, salaperäisen anonymisoinnin, suuren teatraalisuuden ja herkän tulkinnan ystävä. Paletti on iso ja toimivan synteesin aikaansaamiseksi on töitä yhteen kaaren varrella tehty. Nyt tuo työ alkaa vihdoin kantaa hedelmää. Varsin komea levy!