Oiva Väre: Osa jotain suurempaa

Moby Disc

Oiva Väre kävi allekirjoittaneelle tutuksi ensi kertaa jo kahdeksan vuotta sitten, kun ryhmän demo päätyi käsiini. Tuolloin irtosi kiitosta vahvasta omasta soundista ja moitteita liiallisesta muiden seuraamisesta. Sittemmin bändille on tapahtunut yhtä sun toista ja reilun kolmen vuoden takainen Jetro-albumi osoitti että kasvua on tapahtunut puolella jos toisellakin. Joudun kuitenkin toistamaan osittain samoja vanhoja rivejä, sillä Osa jotain suurempaa kyllä kuulostaa raikkaalta ja etevältä, mutta hetkittäin kaikki on yhä kovin, kovin tutun tuntuista.

Tuore pitkäsoitto jatkaa samoilla linjoilla kuin edeltäjänsä yhdistäen vaivattomasti kevyen suomenkielisen rockin ja progehtavan popin. Tarinoiden aiheet ovat suomalaisugrilaiseen tyyliin tummasävyisiä, mutta Oiva Väre on oivaltanut että vaikka teksti on hetkittäin synkkää, itse musiikin ei tarvitse sortua tuoppiin pillittämiseen. Suurista herroista, Koillismaasta ja arjen vaikeuksista kerrotaankin sellaiseen kepeään tyyliin, joka tuo mieleen amerikansuomalaisten kulttuurista innostuneen Leevi and the Leavingsin. Omanlaisensa huipennus on toisenlaisen rakkauden arvosta ja ahdasmielisestä maailmasta kertova Härkäpari, joka voisi olla jokin Göstan kynästä irronnut helmi. Mainioita oivalluksia ja hienoja hetkiä tarjoavat myös mm Hei laulaja!, sekä viisaasti kärkeen sijoitettu Ratapiha, jonka kaikessa omaelämänkerrallisuudessaan on sopivasti, vaan ei liikaa, nostalgiaa.

Helisevät kielisoittimet ja rytmin kevyt polveileva juoksu saavat oululaisten musiikin maistumaan ja vaikka ne eppunormaalit, ollilindholmit ja kolmannetnaiset on helppo osoittaa lopputuloksesta, niin onhan kiekolla omiakin ansioitaan. Oiva Väre on oivaltanut jotain oleellista pohjoisesta sielunmaisemasta ja ryhmän kyky luovia kevyen progepopin ja kirveellä veistetyn suomirockin välissä on ihailtavaa, mutta harmillisesti parhaista paloista nousevat yhä mieleen aivan muut orkesterit.