Pirjo Sipi: Ruisleipä ja kestävät kengät

Sumuinen Gorilla

Laulaja-lauluntekijä Pirjo Sipi julkaisi ensimmäisen kokopitkänsä jo vuonna 1996. Tuolloin alkanut yhteistyö Matti Saarisen kanssa sai jatkoa tuoreella Ruisleipä ja kestävät kengät -albumilla, Saarisen osallistuttua tuottajana ja levyn toisena sovittajana Sipin säveltämien ja sanoittamien kappaleiden levytysprosessiin. Livetilanteissa trubaduurina esiintyvä Sipi sai albumilleen monipuolisen kattauksen taitavia muusikoita, joiden taustalta löytyy linkkejä esimerkiksi Kuukumina-yhtyeeseen. Soitinarsenaalista löytyykin monenmoista buzukin, haitarin, sopraanosaksofonin ja erilaisten perkussioiden kautta perinteisempään kitara-basso-koskettimisto-valikoimaan.

Musiikillisesti Ruisleipä ja kestävät kengät ankkuroituu hengenheimolaisuudellaan vahvasti bossa nova- ja muun väli- ja eteläamerikkalaisen lattariperinteen rantaveteen. Sipi kertookin vaikutteidensa kumpuavan useista matkoistaan karibialaiselle Tobagon saarelle. Toisaalta avarakatseinen kuulija saattaa kiitää mielikuvissaan myös Argentiinan kautta aina chanson-tunnelmiin saakka. Välillä mieli koukkaa Joan Baezin, tai vaikkapa 70-lukulaisen Arja Saijonmaan tapaisiin tulkitsijoihin, vaikka ihan yhtä antautuvaan ilmaisuun ei heittäydytäkään.

Tekstillisesti kappaleissa on paitsi selkeää omaelämänkerrallisuutta – esimerkiksi omien vanhempiensa muistoa Sipi kunnioittaa nimi- ja avauskappaleessa – myös yleisempää kirjoittajansa tunneskaalojen herkkää käsittelyä. Välillä symboli- ja metaforakuvasto on aika alleviivaavaa, mutta useimmiten tekstit soljuvat mukavasti musiikilliseen ilmaisukieleen istuen. Positiivista on myös se, että voin kuvitella levyn soimaan yhtä hyvin lempeään kesäiltaan kuin syksyisen sadepäivän punaviinilasin ääreenkin.

Tuotannollisesti Sipin laulu on tuotu intiimisti lähelle, kuten tämänkaltaiseen musiikkiin tietysti tyköistuvasti sopiikin. Itse olisin tuottajana saattanut silti tehdä miksausvaiheessa aavistukseen lisää tilantuntua lauluun, tai vaihtoehtoisesti otattanut tuon vielä intiimimpänä. Sipin hyvä äänenväri ja ihan mukavasti toimiva tulkinta liikkuvat nyt aavistuksen herkänhauraan ja voimakkaasti heittäytyvän välimaastossa. Hiuksenhienolla viivalla, jonka äärellä ei voi olla ihan varma kummalle puolelle astua. Kysehän tässä saattaa olla tietysti puhtaasta äänitysteknisestäkin yksityiskohdasta, mutta sellaisen viimeisen silauksen tunnelmaan olisin ainakin itse kaivannut.

Kaiken kaikkiaan Ruisleipä ja kestävät kengät on kuitenkin mukavatunnelmainen levy, jonka kappaleita ja muusikkotyöskentelyä kuuntelee mielikseen – albumi, joka onnistuu viemään parhaimmillaan myös tekijänsä ihon alle.