Kolmas ilmestys!: s/t

Measured Malice

”Groteskia post-industrialistista karnevaalimusiikkia”, näin kiteyttää debyyttialbuminsa annin tämä vajaa kaksi vuotta sitten syntymäprosessinsa käynnistänyt duo. Kuvaus on tarkka vaikkakin vajavainen, sillä näin persoonallista ja outoa musiikkia on vaikea tunkea oikeastaan minkään bannerin alle. Kolmas ilmestys! on henkisesti sukua mm Kuolleet Intiaanit -orkesterille, joka katosi vuosia sitten jonnekin, eivätkä ne Sielun Veljetkään niin mahdottoman kaukana lepää näistä tuhkaisista mullista joihin Kolmas ilmestys! on upottanut juurensa. Tosin esikoisensa julkaissut duo ei viihdy äänekkään kitararokin parissa, vaan rakentaa ilmaisunsa eteerisyyteen ja davidlynchmaiseen sielun yön maailmaan, jota maalataan enemmänkin kosketin- ja kone-vetoisesti.

Levyn kaksitoista raitaa ovatkin kuin karnevaalikulkue, jossa riittää nähtävää ja jonka päänumerot eroavat selkeästi toisistaan, vaikka ovatkin lähtöisin samasta pisteestä. Teemalevyn tarina kertoo maailmanlopun partaalla keikkuvan kaupungin asukeista ja näiden elosta (sekä kuolemasta) viimeisen esiripun häämöttäessä jo horisontissa.

Kaksikko osaakin luoda tunnelmia joissa ahdistavuus ja painostavuus yhdistyvät leikkimielisyyteen ja hulluuteen. Lihallisten ilojen karnevaali vie kuulijan punaisten lyhtyjen alueelle, taustalla kuuluvien huvipuiston vatkaimien tuottaessa kirkumisia ja ennen kuin kuulija huomaakaan on Mieli musta ja on aika istua lammikkoon murjottamaan. Tämä tunteiden vuoristorata vaatii kuulijalta huomiota auetakseen täysin, mutta albumi myös palkitsee pitkäjänteisen kuulijan paljastamalla yhä uusia ja uusia tasoja niin biiseistä, itse kehystarinasta, kuin taustoistakin.

Mitä tämä kaikki sitten lopulta on? Kevyttä mutta raskasta karnevaalirockia sielun varjoista, jossa koneelliset taustat ja muutama eläväisempi soitin luovat illuusioita illuusioiden päälle. Musiikki on kuin modernin pillipiiparin soittoa, joka kutsuu vaeltamaan syvemmälle musiikin labyrinttiin ja sen korkeiden seinien tuolle puolen. Jotain muuta joka kiehtoo, lumoaa ja saa todella kuuntelemaan, jotain jota haluaisi kuulla kovasti lisää. Sanoiltaan tämä on paikoin hyvinkin groteskia, tyyliltään teatterimaisen post-industrialistista ja kyllähän tämän kaiken yllä on sellaista viimeisten päivien karnevaalihenkeä, eli bändin kiteytys omasta debyytistään on lopulta hyvinkin osuva.