Kotiteollisuus: Maailmanloppu

Johanna Kustannus

Yleensä kun bändi on tehnyt kaiken tehtävissä olleen päädytään kierrättämään itseään, ja lukuisat bändit sekä artistit ovatkin tehneet näin kautta aikain. Kotiteollisuus on siitä harvinainen yhtye että se on tehnyt itsensä (ja hiukan toistenkin) kierrättämisestä suoranaisen taiteenlajin, joten ei liene yllätys että ryhmän yhdestoista albumi on aika pitkälti tuttua materiaalia rahdun päivitetyillä soundeilla.

Eikä siinä mitään: kierrättäminen on ekologista, tärkeää ja ehdottomasti tätä päivää. Avausraita Maailmanloppu onkin taattua Kotiteollisuutta ja suorastaan pirteä kappale pääsee kerta toisensa jälkeen hiukan yllättämään nopealla ja eteenpäin nojaavalla tempollaan. Toisena soiva Musta kuu on puolestaan se raskas kappale, joka napsahtaa edeltäjänsä tavoin komeasti korista sisään. Kyynisempi voisi todeta, että kaikki oleellinen on kuultu ensimmäisen kahdeksan minuutin aikana, mutta toki kiekolta löytyy tämänkin jälkeen vielä muutama mainio ralli.

Soundillisesti edeltäjiään asteen kevyempi ja entistä enemmän koskettimia/koneita taustoilla hyödyntävä albumi on tasaisen vahva paketti, jolla Hynynen purkaa jälleen sieluaan liikuttavia asioita. Uteliaat saavatkin vilkaista miehen viimeaikaisiin parisuhdeliikkeisiin, uskonto ja yhteiskunta saavat osansa, eikä nouseva suvaitsemattomuuden henkikään jää kommentoimatta.

Kotiteollisuus saavutti kaiken mahdollisen viime vuosikymmenellä, mutta vaikka temput ja soundit ovat tutut, bändillä on yhä sanottavaa. Maailmanlopun perusteella se on myös ansainnut puheenvuoronsa, vaikka aika on jo ajamassa kolmikosta ohi.