Jex Thoth: Blood Moon Rise

I Hate

Jex Thothin itsens� mukaan nimetyn debyyttipitk�soiton ilmestymisest� on kulunut kokonaiset viisi vuotta, mutta vuodet eiv�t juuri tunnu n�in juurevassa ja perinteille rakentuvassa doom/stonerissa sill� hyv�ksi havaittu muoto se vain on ja pysyy. Livetilanteessa n�ht�v�sti hyvinkin s�hk�inen yhtye on pist�nyt studiossa j�lleen suitsukkeet palamaan ja Blood Moon Rise onkin albumi, jota kuvaavat osuvimmin sanat �tunnelmallinen� ja �balladiyst�v�llinen�.

Monista alan b�ndeist� poiketen Jex Thothin keulakuva ja vokalisti on nainen, eik� t�ss� viel� kaikki: vokaalit esitet��n melodisen puhtaasti ja herk�sti, mik� antaa musiikkiin aivan omanlaisensa vivahteen. Lis�� pes�eroa genren syd�nmaihin tehd��n biisirakenteilla ja ��nimaisemilla joista nousee useasti mieleen ennemminkin Pink Floyd kuin Black Sabbath. Pahoittelen syv�sti mik�li olen t�h�n menness� onnistunut karkottamaan kaikki doom/stoner �fanit p�ivittelyll�ni. Lieneekin aika todeta, ett� kaikista n�ist� sanoista huolimatta Jex Thoth on silti ensisijaisesti Sabbathin jalanj�ljiss� kulkeva orkesteri, joka on vain valinnut hiukan poikkeuksellisen tavan ilmaista itse��n.

Ik�v� kyll� itse kappalemateriaali ei olekaan sitten aivan yht� ainutlaatuista ja albumi kuluu harmillisen nopeasti tehosoitossa. Ryhm� osaa kyll� asiansa, mutta pelkk� muotojen autenttisuus ei auta, jos niit� koukkuja ja tarttumapintoja ei vain l�ydy. N�in pitk�soitto osoittautuu lupaavan alun j�lkeen pienoiseksi pettymykseksi, vaikka se yh� peseekin genren keskikastin lukemattomat viritelm�t l�hes suvereenisti. Mihin kaikkeen ryhm� olisikaan pystynyt rahdun rohkeammalla asenteella? Sit� emme saa tiet��, emme ainakaan ennen kuin Thothin johtama joukko p��see taas estradeille ottamaan albumin siivuista todelliset tehot irti.