Hiidensointi: Ovia ja aikoja

omakustanne

Muutama vuosi sitten esikoisensa julkaisseen Hiidensoinnin tie on johdattanut yhtyeen ohi kriittisen kakkosalbumin rajapyykin. Heikki Väliniemi vertasi tuolloin yhtyettä mm. Jethro Tulliin, eikä Ovia ja aikoja ole näistä assosiaatioista kuulijakuntaansa ainakaan täydellisesti vierottamassa.

Kevyesti folkahtavan progeilun kulmassa ollaan siis edelleen kiinni. Paikoin musiikilliset mielikuvat ankkuroituvat myös CMX-YUP-kirjainyhdistelmien tuottamiin rantakiviin, joskin mainituilla on toki omat yhtymäkohtansa samoihin esikuvallisiin 70-luvun monumenttijättiläisiin. Erityisesti nimi- ja avausraita rokkaileekin urkuharmoni-introsta noustuaan kovin Yrjänä-Halmkrona-et al. -joukkion viitoittamia teitä.

Aiemmin mainittuja folk-sävyjä taas löytyy eniten Pihlajaisen, Häälaulun ja Eino Leinon tekstiin sävelletyn Lemmikäisen Äidin sovituksista. Leino onkin hyvä nostaa esiin myös tekstityksellisestä näkökulmasta. Muut kappaleet sanoittaneen laulaja Nina Hiironniemen lyyrinen kynä kun liikkuu jossain 1800-1900-lukujen taitteen kotimaisen luontoromantiikan runollis-proosallisissa maisemissa. Inspiraation lähteinä ovatkin kaiketi toimineet niin kalevalaiset kuin muutkin kansanrunoudelliset ja kevyesti mytologisoidut tarinat.

Hiidensointi on vastannut itsenäisesti albuminsa koko musiikillisesta tuotantoprosessista aina masterointiin saakka. Soundeihin on osattu hakea tyylillisesti kohtuullinen tasapaino vanhan ja uuden maailman äänimaisemien välillä. Rock-henkisimmissä vedoissa kitara-rummut-kombinaatio nousee melko hallitsevaan rooliin ja ainakin itse jäin kaipailemaan oheen vähän täytettä ilmavuutta tuomaan. Folk-laidalla taas mukavan kuuloinen ja ilmettä luova viulutyöskentely jää paikoin aavistuksen jalkoihin. Laulusovituksiin stemmoineen, tuplauksineen ja efektointeineen sen sijaan on saatu ihan kivoja oivalluksia ja Hiironniemen laulukin toimii mukavasti.

Kokonaisuutena Ovia ja aikoja on muutamaa pientä poikkeusta lukuun ottamatta suhteellisen ehyen kuuloinen kokonaisuus, joka olisi saattanut sallia jopa vähän rajumpiakin irtiottoja yhtenäisyyden siitä kärsimättä. Toisaalta albumi onnistuu säilyttämään temaattisen linjansa alusta loppuun saakka. Plussaa tulee monipuolisista akustishenkisistä soitinvalinnoista, joiden roolia olisi voinut hieman kasvattaakin. Varsin kelvolla tiellä Hiidensointi joka tapauksessa edelleenkin on.