Kuudes silmä: Kuudes silmä

Combat Rock Industry

Kesä kaikilla, ahdistus toisilla. Helsinkiläinen postpunk-yhtye Kuudes silmä operoi samassa tummanpuhuvassa genressä kuin Musta paraati, Jäljet-levyn aikainen Ratsia sekä puolittaiset nimikaimat Kuudes tunti ja Silmät. Yhden varsin pätevän seiskatuumaisen jälkeen nautitaan suuremmasta annoksesta mustaa.

Soitannollisesti Kuudes silmä on sopivalla tavalla rosoinen. Jere Lehmuksen kitara ja Matti Reinolan basso ovat samalla tavalla taottavia lyömäsoittimia kuin Alisa Konovalovan rummutkin. Ainoastaan kaiken räminän yllä liitävät Pinni Koskimiehen koskettimet säästyvä kovakouraiselta käsittelyltä. Vätystelystä ja liiallisesta omaan paidanhihaan itkemisestä näppyjä saavat voivat siis huokaista helpotuksesta. Kuudes silmä käy energisyydensä puolesta ihan punk-bändistä. Erikseen on kehaistava Cigarette Crossfiressakin laulavan Jeren ulosantia, joka on parahultaisen sopivaa räkäistä koilotusta näin intensiiviseen ja tunteikkaaseen musiikkiin.

Tällä ensimmäisellä pitkäsoitollaan Kuudes silmä nojaa vielä enemmän muotoon kuin sisältöön. Yhtye sopii ehdottomasti alussa luetellun jalon litanian jatkoksi, mutta on ilmaisussaan vielä hieman pastissinomainen. Alku on kuitenkin hyvä, ja sopivasti omaa jo hallussa olevaan sekoittamalla voidaan saada jotain hyvinkin pätevää aikaiseksi. Kehnoksi en Kuudetta silmää missään nimessä moittisi, mitä nyt tietynlainen tuttuus kalskahtaa korviin.

Parhaimmillaan nelikko saa monokromaattisen musiikkinsa hyvään vauhtiin. Paniikkihäiriöinen Happea on ilmiselvä valinta kärkeen ja hyvä esimerkki siitä, kuinka tällaista musiikkia kuuluu tehdä. Myös Tervetuloa mun elämään vakuuttaa, samoin kuin hitaampi Kuollut mies. Kaikki levyn yhdestätoista kappaleesta eivät innosta edellämainittujen tavoin, mutta näine hyvineen Kuudennen silmän nimetön debyyttipitkäsoitto on hatunnoston arvoinen suoritus.