Bombino: Nomad

Nonesuch

Lähinnä kai livenä Dan Auerbachin studiolla Nashvillessä nauhoitettu Nomad ei aluksi tunnu millään ylittävän Nigerissä syntyneen Omara "Bombino" Moctarin hienoa edellislevyä. Siitä kun tuntuu puuttuvan Agadezin makeilevuus, kiirettömyys ja yhteissoittoon kutsuva spontaanius. Mutta aikansa Nomadiin tutustuttuaan alkaa arvailemaan, että sen yleisö on ajateltu konserttikatsomoa laajemmaksi.

Nomadia kuuntelemalla saa hämmästellä, kuinka lähelle The Black Keysin tonttia tuaregien aavikkoblues -perinteestä ponnistava Bombino Auerbachin käsittelyssä päättyy. Esimerkiksi jokin Amidinine voisi hyvin olla pienillä mausteilla ja afrikkalaisella laulajalla tuunattu näkemys jostain Auerbachin ja Patrick Carneyn vedosta. Se ei tietenkään kerro Bombinon blackkeysmäisyydestä, vaan siitä että Auerbach ammentaa perinteestä, jonka juuret lähtevät Bombinon jaloista.

Tällaisesta uuden ja vanhan kohtaamisesta syntyy yhtenäinen, ja nopeasti mukaansa tempaava levy. Auerbach tekee nyt suunnilleen saman kuin Dr. Johnin kanssa viime vuonna: antaa vieraansa olla itsensä, mutta lisää kuin huomaamatta oman panoksensa, ja tilkitsee palasista kokonaisuuden, joka tavallaan kesyttää Bombinon soittoiloittelun levylle. Tälläkin kertaa Auerbach pitää huolen siitä, että levyltä löytyy pehmeyttä kylliksi, mutta toisaalta myös siitä, että Bombinon kitaroissa on reilusti särmää ja rouskuvuutta.

Kuten ei Dr. Johnin kanssa, Auerbach ei nytkään ota mitään pois artistin ominaislaadusta. Nomadilla on Agadezia selkeämmin suuria yleisöjä kosiskelevaa sulavuutta, ja mikäs siinä; onhan Bombinon edustama perinnelaji jo itsessään varsin helposti lähestyttävää. Selkeät kuviot, rauhallisuus ja makeat melodiat, eli pidemmän päälle kuuntelua äärimmäisen hyvin kestävät biisit imaisevat mukaansa ja tulevat samalla ohjastaneeksi yhä vieraan maailman lainalaisuuksien pariin.

Parasta mitä lähinnä tyhjäksi ammentumaton Nomad oman viihdyttävyytensä ohessa voikin tehdä, on että joku levyyn syystä tai Auerbachista tarttunut, sattuisi löytämään Bombinon aiempia töitä, ja miksei samalla laajemminkin tekijöitä esimerkiksi Sublime Frequenciesin laajasta ja hämmentävästä katalogista. Maailma kun on valtava, ja aina enimmäkseen löytämättä.