Salaiva: Tietoisuuden Maailma

omakustanne

Salaiva määrittelee itsensä luomuilevaksi jazz-rock-ryhmittymäksi proge- ja punk-sävyin. Ihan osuva luonnehdinta. Täydentäväksi vertailukohdaksi voinee oheen nostaa myös yhtymäkohdat vanhan liiton Love-soundiin, joka toki linkittyy kahteen ensiksi mainituista tyylipiirteistä. Ainakin Pressat, Haikarat ja Piirpaukkeet veikkaan salaivalaisten kahlanneen kannesta kanteen ja aika mukavalla tyylitajulla on noista myös omaan ilmeeseen ammennettu. Entä se punk sitten? No, se taitaa olla enemminkin sellainen tekemistä määrittävä asennejuttu, vähän kuten vaikkapa jollain YUP:llä tai Alamaailman Vasaroilla konsanaan.

Vaikka tietty pastissisuus mielessä silloin tällöin käväiseekin, niin hyviä biisinikkareita ja ihan kelpo soittajia kaverukset joka tapauksessa ovat. Erikseen täytyykin nostaa esiin Oula Karppisen rullaava puhaltelu saksofoninsa suulakkeella. Sävellykset ovat kokonaan laulaja-kitaristi Miikka Huiskon käsialaa, muun yhtyeen osallistuessa sovitus- ja tuotantoprosessiin tasapuolisesti. Kappaleissa riittää kiinnostavuutta, orgaanista svengiä sekä sopivassa suhteessa improvisatorista ja konstruktiivista ilmaisua.

Vähän pohdittavaa sen sijaan riitti soundien ja tuotannon kanssa. Periaatteessa soundeista välittyi hienosti pyrkimys orgaanisuuteen (siis siihen ”luomuiluun”) ja sovituksissakin oli hauskasti vältetty varomasta dissonoivia elementtejä, jotka sopivat monessa kohdin biiseihin tyköistuvasti. Pieniä haasteita sen sijaan paikansin sinne jonnekin keskinäisen balansoinnin suuntaan, joka tuntui verottavan karvan verran muutoin kivasti rullaavien kappaleiden luonteesta.

Myös laulutuotanto ja -tulkinta vaikuttivat heittelehtivän aavistuksen biisien välillä. Paikoin laulu vaikutti jäävän miksauksessa yksinkertaisesti hiuksenhienosti jalkoihin. Toisaalla tulkinnasta heijasteli aavistus yliyrittämistä, tai ehkä tahallista halua heittää vähän ”sinnepäin”, eikä siinä mitään. Karakteristisuus on aina plussaa, mutta kaikissa paikoin maneerit eivät ehkä täysin tukeneet muuta musiikillista ilmaisua. Toisinaan taas vokalisaatio toimi hienosti. Tästä oivana esimerkkinä muuten suomenkielisen levyn ainoa englanniksi laulettu raita Otis, jossa niin tulkintatapa kuin dynamiikan ja rekisterin käyttökin istuivat albumin parhaimmistoon kuuluvaan biisiin mainiosti.

Todettakoon, että pidin niin Tietoisuuden Maailmasta albumina kuin Salaivan tekemisen eetoksestakin. Tähtimääriä on tylsää erikseen perustella, mutta mainittakoon tällä kertaa (näin kouluvuodenkin juuri päätyttyä), että jo tällä biisitasolla ja tekemisen meiningillä yhtye on nyt jaettavaa pisteytystä korkeammassa kategoriassa. Viimeistely verotti kuitenkin tähden muuten mainiolta kokonaisuudelta.

Niin, loppuun vielä vinkki albumiin, tai yhtyeeseen toistaiseksi tutustumattomille. Nimikappaletta ei kannata ensimmäiseksi toistettavaksi soittimeen asettaa. Tuo kun edustaa levyn puhtainta abstraktia avantgarde-äänitaidetta, eikä tee lopullista oikeutta muun albumin groovelle.