Eri esittäjiä: Liepeillä Anthology - Scenic Routes

Pispalan kulttuuriyhdistys ry

Vaihtoehtomusiikkikokoelmia tulee vastaan edelleen harvakseen, mutta ne ovat yhä vain mainioita näytön paikkoja suuremman julkisuuden pinnan alla kupliville artisteille. Vielä kun mukaan saadaan pari teemaan sopivaa hivenen tutumpaa nimeä niin kuulija voi asetella ennakko-odotuksensa kontekstiin. Pispalan toimijoiden julkaisemalla Liepeillä -kokoelmalla nämä nimet ovat pirullista shamaanibluesia teutaroiva Faarao Pirttikangas sekä vähintään yhtä vangitseva folk-trubaduuri Joose Keskitalo, jotka hoitavat leiviskänsä juuri niin vahvasti kuin heiltä sopii odottaakin. Kokoelman teema ei ole silti musiikillisesti näiden kanssa linjassa, vaan Liepeillä vetää punaista viivaa enemmän siihen että levyn artistit toimivat kuka minkäkin genren laitamilla.

Ketkä ne muut siellä liepeillä musiikkiaan luovat tekijät sitten ovat? Ensimmäisenä esittäytyy Riikka Laitinen alias Linka. Garage, akustinen kuulaus ja suuret melodialinjat ovat kolme kiteytystä jotka saatteessa ja kansissa tarjoillaan kuvaamaan sooloartistin raadollisen nimistä mutta heleästi soivaa Predators -kappaletta. Urkuharmoonin unelias humina, pehmeästi kuiskaileva laulu ja mukavan eleettömät lyömät toimivat hyvin yhteen ja heleys ja hymy pelastavat biisin jumahtamiselta. Hyvä aloitus. Pekka Pirttikankaan egyptiläinen alter ego jatkaa ruosteisesti narisevalla piru-bluesillaan Kuhmalahden Nubialaisten taitavalla taustoittamisella. Taivaanrantaan on sitä vaaniskelevinta Pirttikangasta, potkussa on enemmän jämäkkä kuin hikinen askel ja viipyilevyys lisää uhkaavaa värettä. 2010 -luvun Tuomari Nurmio on elementissään.

Liepeillä -kokoelman tuottajat Frankie Shannon ja Janne Rahkila musisoivat myös laulaja-kitaristeina yhtyeessä nimeltä Downbear. Kokoelmalla kuultava Death Waltz rokkaa jylhästi mutta pitää samalla otteen mukavan pienenä. Laulussakin on eeppisesti kaarta muttei turhaa jäykistelyä. Pakolliset tiluttelutkaan eivät täysin jämähdytä soittoa, mutta biisi itse on hiukan keskinkertainen. Vallankin kun ympärillä soivat biisit nappaavat paremmin mukaansa. Banjolla ja mandoliinilla maustettu veikeä punk-anthem Vapautta ja valvontaa innostaa etenkin siksi ettei touhussa ole liikaa räkää ja säröä vaan ilmaa, akustisuutta ja eteenpäin pyrkivää positiivista muutoksen perään huutoa. Tamperelainen punk-yhtye Flags Of Unity vakuuttaa siis heti ensi tapaamisella.

Tampereelta on myös nimekkäistä soittoniekoista koostuva Cry Bar. Parhaiten toimittajana tunnetun Tomi Nordlundin, Lasse Noukan, Suomen Bruce Springsteeninä tunnetun Saku Virtasen sekä Karkkiautomaatista ja Liekistä tutun Janne Kuuselan muodostama poprock-yhtye päättää kokoelman A-puolen. Haikeasti mollissa kaartava, kiireettömän leppoisa ja pianolla askeltava Troubled Mind on hieno teos, vaikka sen voisi kenties koittaa vetää vieläkin raadollisemmaksi, pari astetta enemmän iholle tai jopa sen alle? Kaiken kaikkiaan Cry Bar kuitenkin toimii, samoin kuin koko levyn ensimmäinen puoli. Entäpä sitten kääntöpuoli?

Välillä tulee ongelmia näiden arvioiden ja bändien biosivujen taiton kanssa. Toinen samanniminen yhtye mikä desibeli.netille on tullut vastaan, kuusihenkinen maailmanmusiikkiyhtye Aalto (etno), saa nimeensä suuntaa-antavan lisäosan, koska lehtemme tekniikka ei salli useampaa samaa nimeä bändeille. Liekö tuo edellinen Aalto enää edes toiminnassa, mutta ei auta... Yhtyeen balkanpyörteellä riehakkaasti pyörivä soitto saa niskan heti svengaamaan mukanaan, torvet, sitar, digeridoo, romanihenkinen laulu, mandoliini, banjo, lyömät ja muut eksoottiset mausteet tekevät hyvin töitä yhdessä viekoittelevan , samaan aikaan raukean ja hikisen valssinpyörteen luomisessa. Vapahtaja (II) on levyn vahvimpia suorituksia.

Tampere-turkulainen trio Con Trane yhdistelee psykedeeliseen folkpoprockiinsa sähköisten kielien ohella selloa ja perkussioita. Hyvää suoraa jatkava 97 Ways Of Misery on letkeästä svengistään huolimatta mukavan vaaniskeleva. Kuiskaileva laulu yhdessä sello-kaarien ja uneliaan laulun kanssa kohtaa komeasti etenevän poljennon, jossa ei ole kiire mutta silti nousee hiki. Kokeellista autotalli-iskelmää soittava tamperelainen Muuttohaukat jatkaa leppoisalla linjalla. Paarmat laulavat ja minä hyräilen sopii mainiosti alkukesän kuumiin helteisiin. Haukat taitavat hienosti täyttää kangasta ilman että kaaret nousevat isoiksi. Eläväisen oloinen rouhea soundipalikka tekee iskelmäisyydestä helpommin lähestyttävää ja sympaattista. Leena Pukin töksäyttelevä laulutapa sopii tähän astetta puolivillaisempaan sovitukseen.

Balkanilaisilla sävyillä psykedeelistä rockiaan maustava Getsemane liikkuu jossain Cosmo Jones Beat Machinen kaltaisen bluespirullisuuden, vahvasäröisen psykedeliarockin ja Alamaailman Vasaroiden vinon kebab-jazzin välimaastoissa, melko raskassoutuisella rock-otteella. Laahaava Sielun veljet? Alisen ystävät viittaa Vasaroihin jo nimellään, laulaja-basisti Juha Pekurin karhean kantava blues-laulu tuo mukavasti ulottuvuutta muuten aika jämäkkään palettiin. Onpa soitossakin toki mukavasti mutkia matkassa, ei Getsemane mitään betonirekkaa ohjaa. Päätöksenä kuullaan Keskitalon persoonallisesta psykedeelisestä gospelista aika leppoisasti näppäilevä luenta Hyvillä kylillä. Joose esittää niin kovin suomalaisen "pieleen menee" -slovarin positiivisella ilmeellä ja vislailulla - paistaa se päivä sinne risukasaankin. Muutamaa hiukan mitäänsanomatonta biisiä lukuun ottamatta melkoisen viehättävä ja viihdyttävä kokoelma.