Sarah Kivi & Non-Orchestra: Kiveen kirjoitettu

Roihis Musica

Pientä hypeä ainakin kotikulmillaan nostaneen Sarah Kiven & Non-Orchestran albumin ensimmäinen kappale nostaa jo mielikuvan siitä että Yona on saanut haastajan. Vaikka iranilais-taustaisen Sarahin ja tuotannosta vastaavan Non Personin alias Niclas Kristianssonin yhteinen visio on tummasti sykkivää, sähköisen utuista ja jopa triphopahtavaa, on Sarahin laulullisessa olemuksessa rutosti Yonamaista sielukkuutta ja painostavuutta. Intiimi ja tunteikkaasti soliseva laulu itse asiassa korostuu entisestään kun tumma taustamatto on näinkin pelkistettyä ja raukeaa.

Monipuolisella mutta harkitusti hivelevällä bändisoitolla rikastettu albumi alkaa hyvin. Kiireettä käynnistyvä Eksyin kaupunkiin näppäilee viehkosti, laulun pehmeys nappaa heti kyytiinsä. Konemausteet pysyvät mausteina eivätkä haasta keskiössä olevaa laulua liikaa. Hillitysti reggaehtava kakkosraita Leikkokukka on hiukan enemmän paljaat varpaat maassa ja onnistuu yhdistämään raukeasti tanssahtelevan runotytön seesteiseen konejumitukseen sen verran hyvin että pikkuhitin viittaa voi asetella harteille. Torvimunakkaampi Onni tai epäonni nostaa osuvasti leukaa enemmän tanaan, asennettakin piisaa. Sarahin laulullinen presenssi toimii yhtä lailla hienosti myös tällaisessa svengaavammassakin vaaniskelussa. Öinen Kylmää maailmaa sykkii haikeasti, särähtelevä ja avaran kaikuisa Luulen koen elän olen pysäyttää raukeaan tassutteluun.

Leikkokukan ohella ennakkoon soittoa kerännyt Booty Call Blues vinoaskeltaa veikeästi, mutta toistaa itseään hiukan liiankin yksiuraisesti. Kuiskaileva Atomi kasvaa vaivihkaa hiukan isompaan huminaan, raukea Tuuli ei puhalla mitenkään isosti vaan kesäiltapäivän leppoisasti antaa pientä värettä hameenhelmaan. Päätöksenä soiva Hiljaa pelkistää romaninuotiokitaraa, aallon pauhua, gramofoni-rahinaa ja kohtalokkuutta keitokseen hypnoottisesti ja nousee levyn raukeammasta päästä esille. Hyvä.