Julkaistu: 26.08.2003
Arvostelija: Mika Roth
Voice Of Life
Saksan Leipzigista rynnistävä Dark Suns julkaisi debyyttilevynsä alkujaan omakustanteena jo viime vuoden puolella. Samassa kaupungissa päämajaansa pitävä Voice Of Life Records huomasi kuitenkin nopeasti bändin potentiaalin, napaten sen pieneen talliinsa. Nyt debyyttilevy on julkaistu uudelleen vahvistettuna kahdella bonus-raidalla.
Yhtye on esikoisellaan onnistunut luomaan omaleimaisen soundin, jossa raskaat ja kevyet elementit kohtaavat toisensa ja limittyvät toisiinsa vaivattomasti, runsaan instrumenttien kirjon avulla. Laulun monivivahteisuus rikastaa osaltaan äänimaisemaa, sillä yhtyeen laulaja/rumpali Niko Knappe taitaa vokalisoinnin monet eri puolet. Niin tunnelmallisempi ja herkempi tulkinta, voimakkaampi ja kovempi laulu, kuin jopa siellä täällä kuultava örinä-murinakin luonnistuvat mieheltä.
Levy käynnistyy voimakkaissa Opeth / Anathema tunnelmissa, kun todella pitkä (11:30) nimikappale Swanlike esittelee Dark Sunsin rakentaman musiikillisen mosaiikin. Vuoroin puhtaan kauniilla mies-äänellä, vuoroin matalalla murinalaululla etenevä puoliakustinen teos on koskettavan kaunis ja alati muuttuva. Huomattavasti lyhyempi Infiltration on vähintään yhtä iskevä sävellys, nostaen hetkellisesti levyn tempoa – mutta vain hetkellisesti. The Sun Beyond Your Eden lähtee liikkeelle itsensä mestari Vivaldin sävelin, tosin intron jälkeen lyödään sitten levyn raskain vaihde päälle, kun kurssi otetaan jo lähelle varhaista Amorphista. Tämänkin kappaleen todellinen rikkaus on teemojen vaihtuvuus, sillä huolimatta melkein yhdeksän minuutin kestostaan biisi ei jää kertaakaan junnaamaan paikoilleen. Virtuous Dilemma muodostuu levyn puolessa välissä vedenjakajaksi. Levyn lyhyin, ja ainoa alle viisiminuuttinen teos, palaa lähelle The Sun Beyond Edenin maisemaa. Esitellen aavistuksen erilaisen näkymän miltei samasta aiheesta.
Toinen puolisko käynnistyy rauhallisesti merellisillä äänillä ja lokkien etäisillä huudoilla. Näihin ääniin liittyy ensin akustinen kitara, ja Inside Final Dreams kappale syntyy kuin varkain. Kauniit lyriikat omaava sävellys käsittelee yhtä suurimmista mysteereistä – kuolemaa. Vaikka aihe on monesti käsitelty, on lähestymistapa tuore ja erilainen. Raskaan keskiosan jälkeen sävellys sulkeutuu alun teemoihin, ja kauniin hauraaseen melodiaan. Huomattavasti lyhyempi, nopeampi ja suorempi The Neverending kerää kaiken levyllä aikaisemmin kuullun tiiviiseen pakettiin, sulkien alkuperäisen levyn musiikillisen kaaren onnistuneesti.
Heti varsinaisen levyn perään kuultavista bonusraidoista ensimmäinen, In Silent Harmony II on levyn ainoa instrumentaali, joka toimii oikeastaan introna levyn päättävälle yli neljätoista minuuttiselle teokselle Suffering. Tämä vuonna 1998 äänitetty raita on huomattavasti suorempaa doom-metallia, edustaen yhtyeen silloista musiikillista linjausta. Ja trivianikkareille vielä tiedoksi: vierailevana vokalistina kappaleella esiintyy My Dying Briden Aaron Stainthorpe.
Yhteenvetona voi todeta että Dark Sunsin debyytti nousee allekirjoittaneelle vuoden tapaukseksi tummemman, melodisen metallin saralla. Tämäntyyppistä, progressivisiakin piirteitä omaavaa, laadukasta darkmetallia ei turhan paljon löydy. Vaikka kappaleissa esitellään nippu oivia riffejä, on Dark Sunsin musiikissa melodia silti kuningas. Odotukset seuraavalle levylle ovat ainakin tässä suunnassa todella suuret, sillä näin tasapainoista ja valmista pitkäsoittoa ei moni alan arvostetuista veteraaneistakaan ole tehnyt urallaan.
