Pertti Kurikan nimipäivät: Kuus kuppia kahvia…ja yks kokis

Airiston punk-levyt

Pertti Kurikan nimipäivät on hiljakseen ajan saatossa ponnahtanut uutisten loppukevennyksestä festareiden kulttibändiksi. Erinomainen dokumenttielokuva Kovasikajuttu keräsi mukavasti katsojia, ja paikoin hulvaton Radio Valo (kaivakaa jostain se maailman rehellisin keskustelu naisista) on ollut kuunneltavissa myös isommalla radiokanavalla. Julkaisut ovat kuitenkin rajoittuneet maxi-singleen, splittiin ja kahteen vinyyli EP-tuotokseen. Nyt ”maailman parasta punk-bändiä” voi ensimmäistä kertaa kuunnella kokopitkältä albumilta.

Tai oikeasti kyseessä on 18 biisin kokoelma, joka sisältää EP:t Ei yhteiskunta yhtä miestä kaipaa (2010, splitti Kakkahätä-77:n kanssa), Osaa eläimetkin pieree (2011) ja Asuntolaelämää (2012), Päättäjä on pettäjä -c-kasetin (2011, maxi-single) sekä pari syksyllä 2012 äänitettyä ennen julkaisematonta bonuskappaletta. Melko jykevä annos parin minuutin punk-ralleja siis. Tai tarkalleen ottaen 45 sekunnista kolmeen ja puoleen minuuttiin.

Olen nyt kuunnellut levyä kuumeessa, lääkkeissä ja terveenä. Tämän kokemuksen jälkeen suosittelen kuuntelua nimenomaan terveenä. Pertti Kurikan nimipäivät on monella tapaa maailman aidoin punk-bändi. Tällaisen uskottavuuden lisäksi punk tarvitsee tietysti biisit – ja nehän tältä poppoolta löytyvät. Kuvaavaa onkin, miten selvästi parit cover-esitykset (kuten Karanteenin Haluan toimintaa) jäävät sivuosaan, kun tarjolla on sellaisia tykityksiä kuin Mä vihaan maailmaa, Puhevika ja Päättäjä on pettäjä.

Kuus kuppia kahvia…ja yks kokis on monessakin mielessä suorastaan kulttuuriteko. En varmasti ole ainoa joka on lumoutunut bändistä festareilla ja harmitellut ettei nimipäivien musiikkia ole saatavissa cd-muodossa. Hämmästyttävintä tässä kokoelmassa on, ettei se tunnu lainkaan ylipitkältä tai puuduttavalta, vaikka kolmen soinnun ympärillä pyörivä musiikki on välillä äärimmäisen raakaa. Bändi myös säilyttää tasonsa. Uudemmat En viihdy kotona ja Pertin luo kylään eivät hirvittävästi häviä vanhoille helmille.

Pertti Kurikan nimipäivien yhteydessä on väännetty kättä rajanvedosta sosiaalipornon ja aidon välittämisen välillä. Kovasikajuttu kuvasi miehiä kuitenkin niin rehellisellä tavalla, että on vaikea väittää etteikö sillä olisi positiivista vaikutusta ihmisten käsityksiin kehitysvammaisten päivittäisestä elämästä. Ilman dokumenttia ainakin ymmärrys ”kehareiden” seksuaalisuudesta olisi puutteellisempaa kuin nyt. Kurikan jätkät ovat rokkistaroja, mutta olisi suotavaa että elämästä tulisi ihmisarvoisempaa asuntoloissa Kotkasta Kajaaniin.