The Scenes: Images of Animals Crying In Public

Sound of Finland

Aika monella jonkinlaisen indie-otsakkeen alle halajavalla yhtyeellä on typerä nimi, kuten The Scenesillä (ex-Sininen kaappi, joka sivumennen sanoen oli sekä parempi että harvinaisempi nimi), mutta vain harvalla on yhtä hyvä laulaja. Konsta Koivistolta taittuu monipuolisesti huutaminen ja ärjyminen sekä perinteisessä mielessä vakavamminkin otettava ulosanti. Monipuolinen on yhtyekin, ei kuitenkaan yhtä onnistuneesti.

Images of Animals Crying In Public on siinä mielessä tavallinen esikoinen, ettei sen tyylilajien sekamelskasta aivan löydy muuta punaista lankaa kuin jokapuolelle sinkoaminen. Levyllä on hyvin karkeasti jakaen kahdenlaisia biisejä: kiivaita ja rajuja, jotka hakevat innoituksensa äänekkäämmän indierockin suunnalta, sekä rauhallisempia, joissa mieli ajautuu eri puolille rockhistorian kenttää.

Varsinkin levyn vauhdikkaammissa kappaleissa on hurjasti energiaa, mutta esim. The Crystal Antlers hoitaa kikkailu-paiskomisensa paljon oululaisia vakuuttavammin. Kun kierroksia lasketaan, The Scenes kuulostaa huomattavasti komeammalta. Silloin annettavaakin on enemmän – kuusikon sisäinen dynamiikka nimittäin toimii hämmästyttävän hyvin.

Levyn vahvuudet löytyvät alueilta, joilla Koiviston ääni päästetään vapaaksi. Esim. December Heatilla, jossa The Walkmenin mieleen tuovien kitarakuljettelujen päällä kuullaan kuinka Koivisto tekee samaa kuin Jeff Buckley aikoinaan, eli laulaa pätkän ja kuin jää kuuntelemaan sen vaikutusta ennen jatkamistaan. Huonompi yhtye pilaisi vastaavat hetket esim. soittamalla enemmän, tai laulajan osaamattomuudella.

Pääosin Images of Animals Crying In Public kuulostaa varsin hyvältä, mutta vain harvana hetkenä kokee ahaa-elämyksiä. The Scenes on selkeästi kuunnellut musiikkia laaja-alaisesti, ja monesta suunnasta on otettu oppia. Mielenkiintoisesti ammennetaan ja hyödynnetään aivan yhtäläisesti Led Zeppelinin, Wolf Paraden sekä Arctic Monkeysin kaltaisten yhtyeiden perintöä. Opittu ei kuitenkaan ole paras vaihtoehto, eikä The Scenes ole levyllä onnistunut muuntamaan potentiaaliaan persoonallisuudeksi kaikista parhaimmalla tavalla.

Monipuolisuudestaan huolimatta levy ei ole erityisen särmikäs. Jos Best-Seller Cuttersin kaltaisia, vaihtoehtoja antamatta mieleen porautuvia, dramaattisen komeita kappaleita olisi enemmänkin, The Scenesistä puhuttaisiin Caps Lock pohjassa. Yhtyeellä on käsinkosketeltava hinku asemoitua jonkinlaisena taiderock-yhtyeenä, mutta ainakin nyt kokonaisuus – erityisesti nimi, kansi, logo ja promokuvat – on turhan paljon turhan tavanomaisen indien luettelosta napattu. The Scenesistä tuntuisi olevan muuhunkin.