Mother Susurrus: Maahaavaa

Ektro

Kolmisen vuotta sitten nimettömän esikois-EP:n julkaissut Mother Susurrus palaa pitkäsoiton muodossa. Levyarvostelijain ja asiaan vihkiytyneiden kehuman piensoiton jälkeen Tampereen viisikko on keikkaillut, rakennellut täyspitkää albumiaan ja siirtynyt Ektron leipiin. ”Ura”kehitys on täsmälleen oikea. Mother Susurrus istuu täydellisesti Circlen, Pharaoh Overlordin ja muiden vasemman laidan junnausrokkareiden jonon jatkoksi.

Vain viiden kappaleen mittainen, kutkuttavasti nimetty Maahaavaa on levy, joka ei välttämättä ota heti omakseen. Hitaasti teemojaan kehittävä ja verkkaan liejuista musiikkiaan kehittelevä Mother Susurrus ei lyö kasvoille avokämmenellä, vaan pikemminkin houkuttelee pimeisiin nurkkiin vihjaillen ja kuiskutellen. Uppoutuminen Maahaavaan ei käy aivan helposti, vaikka levy onkin helppoa kuunneltavaa myös arkipuuhailun taustalla. Tarkempi syventyminen paljastaa nyansseja, joita ei yliolkaisilla vilkaisuilla aluksi hahmottanut.

Analogisesti äänitetty levy soi multavasti ja lämpimästi. Levy on sen verran järkälemäisen yhtenäinen kokonaisuus myös tuotantopoliittisesti, ettei senkään puolesta syvempi tutustuminen ole välttämättä ihan helpointa. Upottautuminen toimii kuitenkin salavihkaisesti. Viimeistään levyn viimeinen kappale, varttitunnin mittainen Uniemä varastaa tarkkaavaisuuden orgaanisen metallisella tarpomisellaan sen verran tehokkaasti, että paras lääke levyn loputtua on painaa playtä saman tien uudestaan.

Vokalisointi on suht kliiniä laulua, joka muistuttaa hieman stoner-tyyppisestä äänenkäytöstä. Muita kiinnikkeitä musiikin historiaan voidaan etsiä hakusanoilla ”psykedelia”, ”post-metal” ja ”doom”. Ajoittain mielen sivustasta hiipii tajuntaa tökkimään myös, jostain kumman syystä, Alice in Chains huuruisimmillaan (à la Junkhead), vaikkei Mother Susurruksen laahaava avant-sludge millään muotoa grungea muistutakaan.