Henry Fool: Men Singing

Kscope

Yhden aikaisemman kokopitkän julkaisseen Henry Foolin juuret ulottuvat jo vuosituhannen vaihteeseen. Kiirettä ei brittiyhtye tuoreen Men Singing -albuminsa parissakaan ole pitänyt. Tarkempi tutustuminen yhtyeen biografiaan paljastaa kuitenkin ainakin yhden oletetun syyn sille, miksi julkaisua tehtiin yli kuuden vuoden ajan. Jäsenistöstä jokainen kun tuntuu työllistyvän projektissa jos toisessakin. Linkityksiä löytyykin aina Brian Enon kautta Porcupine Tree -keulakuva Steven Wilsoniin – siis vain muutamia mainitakseni. Myös uutukaiselleen on yhtye haalinut rutinoituneita nimiä sessiomuusikoikseen; joukossa kun on esimerkiksi Roxy Music -kitaristi Phil Manzanera.

Henry Foolin voi musiikillisesti sijoittaa löyhästi jonnekin pastoraalisen jazz-progen raja-aitojen sisäpuolelle. Yhtyeen esikoisalbumista poiketen, on Men Singing myös kokonaan instrumentaalilevy. Tämä onkin piirre, joka yhdistettynä eteerisiin ambient-vaikutteisiin haastaa kysymään, onko vokaalittomuus kokonaisuuden kannalta sittenkään se paras mahdollinen ratkaisu. Sinänsä kaunistunnelmaisella, leijailevalla ja äänitaiteellisestikin kollaasimaisen kokeilevalla albumilla kun on vaarana hukkua sinänsä miellyttäväksi taustamusiikiksi.

Vaikka Men Singingin onnistuukin kuulostamaan perinnetietoisuudestaan huolimatta mukavan originellilta, voi löyhiä vertailukohtia vetää silti vaikkapa Gongin -kaltaisiin monipuolisiin kokeilijoihin, tai miksei löyhästi jonnekin Pink Floydin ja Ozric Tentaclesin leikkauskohtaankin.

Soitto-, sovitus- ja tuotantopuolet toimivat edellä mainituista pikku puutteista huolimatta kuitenkin varsin mukavasti. Silti itsenäisten instrumenttipuheenvuorojen rohkeampaa lisärevittelyä ja vahvemmin vastavoimien kautta tunnelmilla leikittelevää dynamiikka jäin kuitenkin kaipailemaan. Kappaletasolla edellä mainituissa onnistuu parhaiten avausraita Everyone in Sweden, kolmen muun kappaleista jäädessä enemmän tai vähemmän täytteenomaiseksi fiilistelyksi. Ei Men Singing silti lainkaan huono albumi ole – päähän vaan ei oikein meinaa tarttua mitään.