Red Crickets: Red Crickets

Art Safari

Turkulainen Red Crickets luottaa 60-70-lukujen soundeihin nojaavaan vaihtoehtorockiin, jossa Roy Gonzalesin koskettimet ovat isossa roolissa. Bändi käyttää saatekirjeessään sanaparia boheemi rappio kuvastamaan bändiään, ja semmoista leppoisaa hälläväliä -nostalgisuutta ja kiireetöntä ilmavuutta toiminnassa onkin vaikka sovituksissa onkin järki mukana ja biisit etenevät hienosti. Vaihtoehtorock on hämäävä "genre"-valinta, sekin kun voi nykypäivänä tarkoittaa melkein mitä vain. Itse tiivistäisin touhun mukavan värikkääksi mutta tummasyiseksi ja ajattomaksi kitarapopiksi, vaikka koskettimet ovatkin vähintään yhtä vahva veturi kuin Jari Räävin kitara.

Valoisalla ja vauhdikkaalla kakkosraita Corridorilla syleillään myös progen rakenteita, mutta ilman turhaa tukevuutta. Semmoinen ilmava heleys ja seesteinen leijailevuus on olennainen piirre Red Cricketsin paketissa. Perttu Lempisen savuisen melankolinen laulutulkinta on enemmän kuin vähän semmoista baarituolilla tupakki kädessä tapahtuvaa runonlausuntaa, vaikka melodisiin kaariinkin ylletään. Suoraviivaisemmin ja sanoisinko jopa munakkaammin alkupotkaiseva Water rauhoittuu säkeisiin hienosti ja onnistuu haikealla kaarellaan vakuuttamaan puolelleen. Maxim Gun on nimestään huolimatta melkoisen iloinen pläjäys, johon kapakkipianon menevyys tuo paljon ulottuvuutta.

Jane´s Apartmentin kosketinjamittelu menee melkein siihen pisteeseen että siitä on tulla itse tarkoitus - onneksi säkeiden syvyydessä on vastapainoksi tarpeeksi rauhaa ja imua. Pirtsakka Blind rokahtaa kevyesti, päätösraita Free/Love on lähes veikeä vakavasta lauluilmeestään huolimatta. Koskettimen ja rytmiryhmän värikäs soitto luovat sellaista kepeyttä, josta koko yhtye nousee liitoon. Parivuotiaan yhtyeen pitkäsoitoksi kaiken kaikkiaan valmis ja kohtuullisen maukas paketti. Omaa ilmettä on ja erityisesti tekemistä leimaava rauhan tunne ja vaivattomuus vakuuttavat. Toimii.