Ukon Raakile: Raakaa kamaa

Omakustanne

Suht puskista nousevan helsinkiläisyhtye Ukon Raakileen määritelmä ilmaisulleen on "poppia humpalla, jatsilla ja kantrilla". Sekin on tapa kuvata mandolan tai vastaavanlaisen kielisoittimen, viulun, akustisen kitaran ja pystybasson hallitsemaa äänimaisemaa, ja se kertoo osaltaan myös siitä, että Ukon Raakile tekee riisutummin, akustisemmin ja slaavilaisemmin sen, mitä Sir Elwoodin Hiljaisten Värien yhteydessä on kutsuttu kapakkajatsiksi.

Aluksi huomio kiinnittyy kuitenkin teksteihin. Ukon Raakile etenee perinteisen kertoja- ja tarinakeskeisesti, ja sijoittuu tekstien puolesta jonnekin Juha Lehden, Pelle Miljoonan ja Samuli Putron epäpyhään välimaastoon. Käsittelytapa on konstailematon, ja aiheina on tuttujen naisten, jumalien ja humalien ohessa myös yllätyksiä, kuten esim. joukkoliikennevälineissä kulkeminen. Asiallisia tekstejä, jotka paljastavat tekijänsä tarpeen kirjoittaa.

Raakaa kamaa etenee pakottomasti, ja on enimmäkseen miellyttävää kuunneltavaa. Varsinkin slaavilaisemmin henkivät kappaleet virkistävät. Napakasti alle kolmeminuuttiset Arvo elämän, Troppi tai Ivaa kohtalon ovat ryhdikkäitä ja puhuttelevia biisejä, jotka sopisivat melkein sellaiseen suomalaisen rockin kaanoniin. Toisaalta taas melko spontaanilta vaikuttava sähkökitararevittely No mitä mitä ei puhelauluineen erityisemmin innosta, ja myös kokeilevampi Kuitenkin tuntuu hukkaavan potentiaalinsa.

Kokonaisuutena levy onkin vähän nimensä kaltainen. Materiaali rönsyilee laadullisesti turhan paljon, ja vaikka tietynlainen raakuus sovituksissa kieltämättä palvelee tuoreuden vaikutelmaa, tulee liian monessa kohdassa mietittyä, olisiko harkitumpi tai vain erilainen toteutus sittenkin voinut palvella kappaleita paremmin. Teksteissä ja sävellyksissä on kuitenkin jujua pärjätä vähän isompienkin yleisöjen edessä.